Vuoden 2011 MM-kultajoukkueeseen kuulunut Janne Pesonen, 38, kertoi MTV Urheilulle ripustavansa luistimet naulaan.
LUE MYÖS: Leijonat-mestari sai Venäjällä tarpeekseen television tuijottamisesta – innokas luonnonsuojelija antaa rapaa kalastuspolitiikalle: "Käsittämätöntä"
Pesonen harkitsi vielä uransa jatkoa kesän ja syksyn aikana, mutta lopulta hän päätti, että jääkiekkoura oli tässä.
– Lopettaminen oli monen asian summa. Viime vuosina on sen jo tiedostanut, ettei tätä hommaa voi ikuisesti tehdä. Loppukesällä alkoi tulla sellainen fiilis, että voisi olla aika käsillä, Pesonen kertoi MTV Urheilulle.
Pesonen pääsi vielä huipentamaan komean uransa Oulun Kärpissä viime kaudella. Kärpät kuitenkin nuorensi joukkuettaan, eikä jatkosopimusta enää tullut.
– Viime kauden jälkeen ajattelin, että haluan jatkaa ehdottomasti pelaamista. Toki tämä tilannekin vaikutti, Pesonen viittasi koronaviruksen mullistamiin pelaajamarkkinoihin.

