Maailman parhaaksi puolustajaksi tituleerattu Liverpool-tähti kävi nuorempana lähellä kuolemaa – "Näin vain letkut, jotka roikkuivat minusta"

Liverpoolin Virgil van Dijkin matka maailman parhaimpien puolustajien joukkoon ei ole ollut ruusuinen. Tähtitoppari kävi vuonna 2011 jopa lähellä kuolemaa. 

Virgil van Dijk on kiistatta yksi maailman parhaista puolustajista tällä hetkellä. Tie huipulle on kuitenkin vaatinut paljon. Atleettisen puolustajan ura meinasi päättyä jo heti alkuvaiheessa, kun hänen elämänsä joutui vaakalaudalle. 

Jalkapallouraansa hollantilaisseura Groningenin riveissä aloitellut van Dijk joutui taistelemaan hengestään, kun epäterveellinen ruokavalio vei 20-vuotiaan lupauksen elämänsä taisteluun.

– Tuona aikana huolehdin itsestäni ensimmäistä kertaa elämässäni, enkä osannut kokata. Söin niin paljon roskaa, että lopulta umpilisäkkeeni puhkesi. Se oli todella rankkaa aikaa, van Dijk sanoo The Guardianin mukaan.

Umpilisäkkeen puhkeamista seurasi vatsakalvontulehdus, joka riskeerasi van Dijkin hengen. Van Dijk vietti useamman viikon sairaalassa taistelemassa hengestään.

– Muistan vieläkin, kun makasin sängyllä. Ainoa asia, minkä näin, oli letkut, jotka roikkuivat minusta. Kroppani oli rikki, enkä voinut tehdä mitään. Tuollaisena hetkenä pahimmat mahdolliset skenaariot pyörivät päässäsi, van Dijk kertoo Daily Mailille.

Van Dijk joutui jopa allekirjoittamaan testamenttinsa varmuuden vuoksi, mikä oli raskasta hänelle ja hänen äidilleen.

– Elämäni oli vaarassa. Minä ja äitini rukoilimme ja puhuimme erilaisista mahdollisuuksista. Jossakin vaiheessa minun piti allekirjoittaa joitakin papereita. Se oli tavallaan testamentti.

– Jos olisin kuollut, osa rahoistani olisi mennyt äidilleni. Kukaan ei halunnut puhua siitä, mutta meidän täytyi tehdä niin. Se olisi voinut olla ohi, Van Dijk muistelee.

Elämä kuitenkin voitti ja van Dijk pääsi jahtaamaan unelmaansa jalkapalloilijana. Hollantilaispuolustaja on raivannut esteet tieltään ja on 28-vuotiaana maailman parhaimpia puolustajia. Liverpoolin takalinjojen herra ja hidalgo sijoittui viime vuonna Kultainen pallo -äänestyksessä toiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat