Maailman nopeimmin kasvava autovalmistaja avasi viime vuonna 221 liikettä – ei ollut edes olemassa 3 vuotta sitten
Euroopassa toimivien autovalmistajien on syytä olla varuillaan, sillä uusi toimija on saapumassa apajille.
Kiinalaisen Geelyn siipien suojasta löytyy Volvon lisäksi myös muita automerkkejä. Yksi niistä on varsin tuore Lynk & Co, joka on juuri julistautunut maailman nopeimmin kasvavaksi autovalmistajaksi.
Göteborgissa päämajaansa pitävä, mutta toistaiseksi vain Kiinassa autoja myyvä Lynk & Co sai viime vuonna kaupaksi 120 414 ajoneuvoa. Se ei ehkä kuulosta paljolta perinteisiin autojätteihin verrattuna, mutta huomionarvoista on, että Lynk & Co ilmoitti olemassaolostaan vasta vuonna 2016.
Vajaassa kolmessa vuodessa yhtiö on avannut kotimaahansa Kiinaan huimat 221 autoliikettä, joissa se myy kahta – kyllä, kahta – malliaan. 01- ja 02-nimiset katumaasturit ovat kuitenkin saamassa lähitulevaisuudessa rinnalleen 03-sedanin sekä 04-hatchbackin. Suunnitteilla on myös urheilullisempi ja coupemaisia muotoja omaava 01-variantti.
Ensi vuonna Eurooppaan
Lynk & Co ei myöskään ole jäämässä kiinalaisten yksinoikeudeksi. Se on ilmoittanut avaavansa myymälät Amsterdamiin, Berliiniin, Brysseliin, Tukholmaan, Lontooseen ja Barcelonaan vuoden 2020 aikana. Tämän jälkeen yhtiö lähtee valloittamaan Yhdysvaltoja.
01 ja 02 on rakennettu Volvon CMA-arkkitehtuurille. Sille samalle, jota ruotsalaisyhtiö käyttää XC40-katumaasturissaan. Euroopan-markkinoille suunnatut autot tullaan valmistamaan Volvon tehtaalla Belgian Gentissä, joten kiinalaisten ja ruotsalaisten yhteistyö on varsin perusteellista.
Pääjohtaja Alain Visser on arvioinut, että Lynk & Co rikkoo puolen miljoonan auton vuosimyynnin rajan jo vuonna 2021.
Lynk & Co pyrkii asemoimaan itsensä ja autonsa jonnekin Geelyn omien ja Volvon mallien välimaastoon. Yhtiö on kertonut tavoittelevansa erityisesti nuorempaa ostajakuntaa, mikä näkyy myös autojen älypuhelinta ja nettiyhteyttä hyödyntävissä ominaisuuksissa.
Lynk & Co myy autojaan vain omissa liikkeissään samaan malliin kuin Tesla – ja ensisijaisesti kiinteällä kuukausimaksulla, jonka on valmistajan mukaan tarkoitus vapauttaa asiakkaat kaikista auton omistamiseen perinteisesti liittyvistä huolista.
Lähde: Lynk & Co, Carscoops
Uusimmat
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
Lataa lisää