Markus Talas halusi yli kaiken pelata jääkiekkoa. Hänen uransa päättyi kuitenkin surullisella tavalla jo 23-vuotiaana ja koko elämä 25-vuotiaana.
– Välillä olen miettinyt, haluanko elämältä tätä, eli jatkuvasti olet rikki jostain paikasta.
– Voisin antaa puoli elämää yhdestä ehjästä kaudesta.
Markus Talaksen Jatkoajalle vuonna 2009 antama haastattelu oli jo synkkää luettavaa. Tuolloinen 21-vuotias Mestis-puolustaja oli ajautunut loukkaantumiskierteeseen, jolle ei vaikuttanut näkyvän loppua.
Vaasan Sportissa ja Mikkelin Jukureissa Mestistä pelanneen Talaksen olkapäitä leikattiin useita kertoja, ja hän oli kärsinyt myös ranne-, polvi- ja selkävammoista.
Pahin oli silti vasta edessä.
Hyökkääjästä puolustajaksi
Ulkojäiltä Markus Talaksellakin kaikki käynnistyi. Kuvituskuva.imago/photothek/ All Over Press
Kiekkokärpänen puraisi toisen polven jääkiekkoilijaa Talasta jo nuorena. Vuonna 1987 syntynyt ja Kristiinankaupungissa kasvanut Talas iski ensimmäiset luistimenpiirtonsa jäähän jo kolmevuotiaana ja alkoi pelata joukkueessa, paikallisessa KHT:ssä, jo neljän vanhana.
Noin 30 kilometrin päästä Närpiöstä löytyi jäähalli, ja Talas siirtyi varhain Kraftin junioreihin, joissa pelasi myös hänen siskonsa. Mukana valmennuspuolella oli isä Ari Talas, joka hänkin on pelannut jääkiekkoa.
Lahjakkaana kiekkoilijana pidetyllä Markuksella oli seuraavan askeleen aika 14 vuoden iässä.
– Hän kävi kokeilemassa Sportissa, ja siellä innostuttiin hänen pelityylistään. Minä oletin isänä, että hän olisi hyvä hyökkääjä, mutta Sportin ammattivalmentajat sanoivat, että hän on selvästi puolustaja-ainesta, ei hyökkääjä, Ari Talas kertoo MTV Urheilulle.
Isä-Talas oli alkuun hämillään, mutta huomasi myöhemmin Sportin valmentajien olleen oikeassa.
– Aloin hänen pelisilmänsä, laukauksensa ja muiden asioiden myötä ymmärtää, miksi hänet laitettiin puolustajaksi. Hänellä oli kokoa ja liikkuvuutta todella paljon.
Talasta sekä Mestistä pelanneessa Sportissa että Suomi-sarjaa tahkonneessa Red Ducksissa Vaasassa valmentanut Mikko Manner kehuu etenkin Talaksen "poikkeuksellisen kovia" syöttöjä ja laukausta.
– Markuksella oli erittäin hyvä laukaus. Jos vertaan nykypäivän pelaajiin, niin hän oli vähän mikkolehtosmainen, samalla lailla kädet edessä, Manner luonnehtii viittauksella Jokereissa lainalla pelaavaan NHL-seura Toronto Maple Leafsin puolustajaan, joka voitti 2019 Leijonissa maailmanmestaruuden.
Suuria kehuja Oskar Osalalta
Nuoresta lähtien oli selvää, että Markus Talas ei ollut pelailemassa vain huvikseen, vaan jääkiekko oli hänelle kaikki kaikessa.
– Hänellä oli heti alusta haaveena, että hänen pitää ensinnäkin olla parempi kuin minä, mihin ei niin paljon vaadittu. Hänen piti myös ehdottomasti päästä eteenpäin; hän halusi päästä Suomen ulkopuolelle pelaamaan. NHL ja nämä olivat hänellä mielessä jo pienestä pitäen. Hän seurasi aktiivisesti koko ajan kaikkea, mikä liittyi jääkiekkoon, isä-Talas setvii.
Talaksen ikäluokkaa ja joukkuekavereita Sportin junioreissa oli sittemmin NHL:ssä, KHL:ssä ja Leijonissakin pelannut vaasalainen Oskar Osala. Kaksikko oli Osalan mukaan läheisiä kavereita pelatessaan yhdessä, kunnes Osala siirtyi ikäistään vanhempien mukaan ja vietti enemmän aikaa siinä porukassa.
– Markus oli hirveän aktiivinen ja vilkas lapsi ja nuori, aina pilke silmäkulmassa. Se oli meillä jatkuvaa painimista, kun kaksi korkean energian kaveria oli yhdessä, Osala muistelee.
Osala näki läheltä myös ystävänsä jääkiekkoilullisen potentiaalin. Hän lausuu siitä kovia sanoja.
– Hän oli lahjakkuusmielessä ihan niin lahjakas pelaaja kuin on urallani parhaimmillaan tullut vastaan. Ihan hirveä talentti, Osala kehuu.
– Hän oli uskomattoman taitava, nopea ja vahva. Hän ei ehkä saanut sitä hyökkääjänä esiin – en tiedä, miksi – mutta pakkina hänellä klikkasi heti ja hänestä tuli meidän paras pakkimme. Vaikkei hänelle junnumaaotteluita tainnut tulla, hän muuttui heti ihan junnumaajoukkuepakiksi, kun vain siirtyi sille pelipaikalle.
Osalalle on jäänyt yhteiseltä ajalta erityisesti mieleen eräs nuoruuden viikonloppu Kristiinankaupungissa, kun hän ja Talas hioivat kummankin vahvuuksiin kuulunutta laukausta.
– Olimme kahdestaan tosi hyvin hoidetulla, täydellisellä ulkojäällä luistelemassa, ja meillä oli Arilta saadut uudet, mahtavat mailat. Harjoiteltiin täydellisessä talvisäässä yhdessä ampumaan ja mietittiin kaikkia kivoja taito- ja laukaisujuttuja yhdessä. Vietettiin kiva, kahden nuoren välinen talvi-ilta.
Talas myös yöpyi toisinaan peliviikonloppuisin Osaloiden luona, kun yrittäjäisä Arille kertyi muutenkin paljon ajamista – Kristiinankaupungista Vaasaan on noin 100 kilometrin matka.
– Markus pärjäsi koulussa paremmin, kun ajoimme Kristiinan ja Vaasan väliä, koska hän teki läksynsä aina matkan varrella, isä kertaa.
Aggressiivinen pelityyli aiheutti ongelmia
Juniorivaiheen oltua loppusuoralla Talas pelasi ensimmäiset Mestis-pelinsä kaudella 2007–08 Vaasan Sportin paidassa. Viiden runkosarjaottelun lisäksi hän oli jäällä kolmessa pudotuspelikoitoksessa.
Ura ei kuitenkaan lähtenyt potentiaalin mukaiseen lentoon. 187-senttinen Talas eli jo vammahelvettiä, ja seuraavistakin kausista tuli rikkonaisia. Pelit jäivät vähiin, kun puolustaja oli usein telakalla.
Talas puhui isälleenkin siitä, miksi hän joutuu nöyrtymään koko ajan. Loukkaantumiset söivät, mutta Talas nousi yhä uudelleen ylös. Polte veti kaukaloon.
– Hänellä oli ongelmana aggressiivinen pelityyli. Hän ei säästänyt itseään ollenkaan, vaan antoi kaikkensa.
– Hänen tarkoituksenaan kaukaloon palatessa oli auttaa joukkuetta. Vammoja tuli kuitenkin taas uudestaan: Oli kovia taklauksia, hän meni kiekon eteen ja muuta vastaavaa. Hän myös saattoi mennä jonkun olkapääleikkauksen jälkeen liian aikaisessa vaiheessa jäälle, isä-Talas kertoo.
Talas oli 2009–10 vaasalaisessa Red Ducksissa Suomi-sarjaa pelatessaan lopettaa uransa, mutta joukkuetta valmentanut Mikko Manner sai Arin mukaan hänen päänsä kääntymään. Isä-Talas kiittelee erikseen Mannerin Markukselle tekemiä harjoitusohjelmia selän vahvistamiseksi.
Manner muistaa itse, että Red Ducksissa kukki hyvä ilmapiiri. Vapaus ja välittäminen huokui koko joukkueesta, jossa pelasi paljon samaa ikäluokkaa olevia kaveruksia. Nykyinen Kärppien päävalmentaja ja Leijonien apuvalmentaja kuvaa, että Red Ducksissa "vedettiin tosissaan, mutta hyvällä mielellä".
– Markus varmasti koki itsensä tärkeäksi ja halutuksi: hän voisi päästä takaisin nauttimaan jääkiekosta omilla vahvuuksillaan. Pelaaminen ja harjoittelu voisi olla hienoa, että hän pääsisi urheilemaan rauhassa ilman kipuja. Markus sai minun mielestäni itsestään silloin aika paljon irti ja pystyi voimaan hyvin siinä joukkueessa, Manner ruotii ja jatkaa:
– Pystyttiin saamaan varmasti aika mielekästä arkea aikaan ja hyvää fiilistä siihen porukkaan. Meille on jäänyt ikuisia kaverisuhteita siitä joukkueesta.
Tätä seuranneella kaudella Talas pelasi kaksi peliä Sportissa ja kävi lainalla Suomi-sarjassa tutussa Red Ducksissa sekä kokkolalaisessa Hermeksessä.
Talaksen urallaan summaamat 24 Mestiksen runkosarjaottelua ja kolme pudotuspeliottelua kulkivat tehopisteettömästi. Polku pelaajana päättyi lopulta terveyskierteen synkentyessä 2010–11.
Harvinainen tulehdustauti halvaannutti
Markus Talasta ei Vaasan jäähallissa pelaamassa enää kauden 2010–11 jälkeen nähty.Tomi Natri/All Over Press
Keväällä 2011 uutisoitiin, että harvinainen tulehdustauti oli halvaannuttanut tuolloin 23-vuotiaan Talaksen ja vienyt jopa puhekyvyn. Talas oli joutunut Vaasan keskussairaalan teho-osastolle.
Tulehdustauti oli peruja Guillain-Barrén oireyhtymästä. Talas oli taistellut aiemmin urastaan, mutta nyt hän tuli käymään kamppailua elämästään.
– Hän ei antanut periksi. Mutta sitten tuli muita ongelmia lääkityksen kanssa. Sairaanhoidossa tehtiin pahoja virheitä, isä-Talas sanoo.
Ari kertoo Markuksen taistelleen kovien särkyjen kanssa. Selkäleikkaukset epäonnistuivat ja hermokivut mursivat miestä.
– Hän joutui syömään vahvoja huumelääkkeitä lääkäreiden painostuksesta. Hän halusi päästä eroon niistä, mutta hän ei saanut apua tähän, vaan päinvastoin hänet työnnettiin pois sairaanhoidosta.
Hoitoon kuuluivat opioidit, jotka on luokiteltu sekä lääke- että huumausaineiksi.
– Hermokivut olivat niin kovia, että lääkkeitä ei pystytty jättämään saman tien pois.
Kuolema
Talas oli aikoinaan opiskellut kauppaopistossa, mutta jättänyt opiskelut kesken panostaessaan jääkiekkoon. Isäänsä työelämässä auttanut Talas oli jossain kohtaa vihjaillut, että voisi myöhemmin ryhtyä yrittäjäksi, mutta eniten hän haaveili pelaajauransa päätyttyä valmentajan tehtävistä, joissa hän saisi olla yhä jääkiekon kanssa tekemisissä.
– Hän ajatteli, että jos hän pääsee sellaiseen kuntoon, jossa hän pystyy edes luistelemaan, hän haluaisi valmennusporukkaan mukaan ja kouluttaisi itsensä valmentajapuolelle.
Terveydelliset ongelmat sammuttivat kuitenkin kipinän. Vuonna 2013 Talas ei enää isänsä sanoin jaksanut.
– Kolmen vuoden aikana tuli liian paljon epäonnistumisia. Hän oli niin väsynyt kaikkiin sairaanhoitoon liittyneisiin asioihin ja epäonnistumisiin.
Talas löytyi 25-vuotiaana kotoaan kuolleena. Vaikka isä oli nähnyt poikansa kärsimykset, pahin mahdollinen tuli eteen yllätyksenä.
– Siihen ei pystynyt varautumaan kukaan. Olen aina sanonut, että kun menettää lapsen, se on pahinta, mitä voi tapahtua.
– Sen me tiesimme, että hän oli hirveän väsynyt ja tarvitsi apua. Yritimme löytää sitä joka suunnalta.
Isä sanoo ymmärtävänsä jälkeenpäin poikansa ajatuksia, kun tämä oli tahtomattaan joutunut luopumaan jääkiekosta ja siihen sisältyvästä sosiaalisesta yhdessäolosta. Urheilu-uran päättymisestä seuraava elämänmuutos on monille vaikea pala, mutta Markus Talakselle se oli erityisen musertava paikka. Maailma muuttui hänen mielessään kylmäksi.
– Kaikki ovet sulkeutuivat edessä, eikä apua löytynyt mistään.
"Oli vaikeaa olla omassa nahassaan"
Oskar Osala muistelee Markus Talasta lämmöllä mutta surullisin miettein.
Oman jääkiekkoilijan uransa päättänyt Oskar Osala muistelee Talasta lämpimänä, hauskana ja ystävällisenä, muita ajattelevana ihmisenä. Hän tapasi Talaksen muistikuviensa mukaan viimeisen kerran alle vuosi ennen tämän kuolemaa, eikä näky ollut tuolloin enää iloinen.
– Hänestä aisti kaikilla mittareilla, että hän ei voinut hyvin. Hän oli todella onneton. Hänen oli vaikeaa olla omassa nahassaan.
Osala ymmärsi ystävänsä tuskan.
– Oma pahin pelkoni on juuri se, että minulle tulisi jotain terveydellisiä ongelmia, etten pystyisi liikkumaan. Minulle on ollut aina suurin nautinto liikkua, ja koen, että minut on luotu liikkumaan. Markuksella oli ihan sama. Kun se viedään sinulta pois, siinä on psyyke koetuksella.
Kotkan sydän
Suru ei täysin poistu. Yhä jääkiekkoa harrastava Ari Talas miettii edesmennyttä poikaansa päivittäin.
Ari Talas kunnioittaa tatuoinnillaan poikansa Markuksen muistoa.
– Näen minä jääkiekkoa tai muuta urheilua, käyn haudalla tai mitä tahansa, poika on ajatuksissa joka päivä.
Suuri osa Markus Talaksen urasta kului kotkalogoisessa Sportissa, ja isä-Arin mukaan Markuksella oli aina kotkan sydän: hän ei halunnut koskaan antaa periksi.
Ari on ottanut vasempaan käsivarteensa kotkatatuoinnin kunnioituksena poikaansa kohtaan.
Osa Markus Talasta elää tyttäressä
Markus Talas ehti saada kumppaninsa kanssa lapsen ennen uransa päättymistä. Osa Talaksesta elää tuossa nykyisin 10-vuotiaassa tyttäressä.
– Hän on just niin kuin isänsä. On samanlainen vauhti päällä ja samanlainen iloisuus, joka Markuksella oli koko ajan ulospäin, Ari Talas kertoo.
Tyttö on niin ikään viihtynyt jäällä. Hän harrasti aiemmin taitoluistelua.
– Luistelustakin on nähnyt selvästi, että hän on saanut isänsä lahjat urheilun puolelta.
Markus Talaksen muistoa pidetään yllä.
– Tyttö muistaa isästään asioita, ja kerromme myös kaikkea jääkiekkoon liittyvää ja mitä kaikennäköisiä vippaskonsteja hän oli nuorena tehnyt, Ari Talas sanoo.
Markus Talaksesta tuli isä ennen jääkiekkouransa päättymistä.
