Lupaava uutinen Oxfordin koronarokotteesta: "Noudattaa täsmällisesti siihen ohjelmoituja geneettisiä ohjeita"

Lääkeyhtiö AstraZenecan yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa kehittämä koronarokote on tutkijoiden mukaan saavuttanut sille asetettuja tavoitteita.

Tutkijoiden mukaan rokote noudattaa täsmällisesti siihen ohjelmoituja geneettisiä ohjeita herättääkseen immuunivasteen kohteessaan. Aiheesta kirjoittaa Independent verkkosivuillaan.

– Rokote tekee kaiken, mitä olemme odottaneet ja se on hyvä taistelussamme virusta vastaan, toteaa virologian asiantuntija David Matthews Bristolin yliopistosta.

Rokotteen pohjana on toimintakyvyttömäksi heikennetty adenovirus. Rokote on geneettisesti ohjelmoitu tuottamaan koronavirukselle ominaista piikkiproteiiniinia. Rokotteen avulla elimistön immuunijärjestelmää käytännössä harjaannutetaan reagoimaan, kun se havaitsee koronaviruksen proteiinin.

Tutkimuksissa on havaittu, että koronaviruksen piikkiproteiinia kyetään tuottamaan tarkasti ja suuria määriä. Oxfordin yliopiston rokoteasiantuntijan mukaan tämä selittää, miksi rokote synnyttää niin voimakkaan immuunivasteen.

Tutkimusta ei ole kuitenkaan vielä vertaisarvioitu. Ensimmäisiä tietoja koronarokotteen maailmanlaajuisista, laajamittaisista kokeista odotetaan julkaistaviksi ennen vuoden vaihdetta.

Lue myös:

    Uusimmat