Lupaava brittijuoksija oli ”liian nuori” syöpädiagnoosille – nyt hän kilpailee aikaa vastaan parantumattoman syöpänsä kanssa

Brittiläisen keskimatkan juoksijan Andrew McAslanin, 25, elämä muuttui kertaheitolla. Pitkään jatkuneet oireet ja niihin vastauksien hakeminen päättyivät lopulta pahaenteiseen syöpädiagnoosiin. Sairauteen ei ole parannuskeinoa.

– Diagnoosi käänsi maailmani ylösalaisin. Huolettomuuteni kaikkosi. En olisi ikinä uskonut, että henkeni on vaakalaudalla 25-vuotiaana, McAslan kertoi Mirror-lehdelle.

McAslan oli lupaava keskimatkan juoksija. Hänen tavoitteensa oli päästä kansainväliselle tasolle kisaamaan. Kaksi vuotta sitten McAslan voitti Iso-Britannian yliopistokisojen pronssimitalin 800 metrillä.

McAslanin Instagram-päivityksen voitetusta pronssimitalista näet tästä tai alta

Yliopistovuosina McAslan oli ajoittain kärsinyt rauhaskuumeesta, mutta se ei ollut hänen menoaan pysäyttänyt. Vasta viime vuonna hän alkoi tuntemaan, että kaikki ei ollut hänen kehossaan kunnossa.

Juoksukunto ei ollut enää kohdallaan. Hänen vatsassaan ja suolistossaan alkoi ilmetä merkillisiä oireita.

– Yritin nukkua, mutta vatsani vain sykki. Tuntui kuin olisin ollut koko ajan turvoksissa alakropastani.

 McAslan soitti lääkärille ja hänellä todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä. McAslanin rauta- ja hemoglobiiniarvot olivat liian matalat. Lääkäri määräsi hänelle rautatabletteja. Kuitenkin juoksija tiesi sisimmässään, että diagnoosi ei ollut oikea.

Liian nuori syöpädiagnoosille

McAslan palasi vielä kilpakentille, vaikka hänen juoksuharjoittelunsa ei ollut parantunut rautatablettikuurin myötä. Hänen kilpatoverinsakin huolestuivat nähdessään McAslanin kilpatason dramaattisen putoamisen.

Jos kuva ei avaudu, näet sen tästä.

Oli aika käydä kahden seuraavan lääkärin vastaanotolla. Molemmat heistä tulivat samaan lopputulokseen. Ärtynyt suoli johtunee stressistä. Toinen asiantuntijoista vielä poissulki syövän, koska McAslan oli liian nuori sellaiselle.

Yhtäkkiä hänen leukansa alle ilmestyi iso kyhmy ja joukko pienempiä patteja kaulaan. Lääkäri ohjasi hänet heti syöpätutkimuksiin.

Tämän vuoden heinäkuussa testeistä tuli karmaiseva tulos. Hänelle todettiin neljännen asteen follikulaarinen lymfooma eli hidaskasvuinen leukemia.

– Noin kuuden kuukauden oireilusta huolimatta, lääkäri sanoi, että syöpä on ollut minulla luultavasti kolmesta neljään vuotta, McAslan kertoi AW-lehden haastattelussa.

Syöpään ei parannuskeinoa

McAslan käy nyt kuuden kuukauden mittaista kemoterapiajaksoa, jotta syövän oireita saataisiin lievennettyä.

– Valitettavasti syöpääni ei voi parantaa. Vaikka sitä pystyttäisiin lieventämään, niin sairaus silti elää kehossani. Siihen on suuri mahdollisuus, että syöpä rupeaa kasvamaan jälleen.

Katso alhaalta tai tästä McAslanin Instagram-päivitys diagnoosista

Vanhemmilla ihmisillä yleisemmin todettavaa sairautta lievitetään, mutta siitä ei pääse itsessään eroon. 25-vuotiaan McAslanin kohdalla on uhkana, että lopulta taudin lieventämiseen olevat hoitokeinot loppuvat kesken, jos parannuskeinoa ei löydetä.

McAslanin sairauteen yritetään lisätä tietoisuutta, jotta varoja parannuskeinon etsimiseksi saataisiin lisää.

Asiantuntijat ovat antaneet toivoa, että koronan tavoin, lymfooman parantamiseen olisi mahdollista kehittää rokote.

Lue myös:

    Uusimmat