Luottamusmies: Nokian tukitoimet hyviä henkilöstön kannalta

Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Jari Nummikoski on varsin luottavainen tukitoimien suhteen.

Hänen mukaansa yhtiön tarjoamat tukiohjelmat ja myös taloudellinen tukipakettivaihtoehto ovat henkilöstön kannalta hyviä. 

Jari Nummikoski arvioi, että osa irtisanottavista työllistyy myös Nokian sisällä.  

Hän kiittää neuvottelujen sujuneen mallikkaasti ja pitää hyvänä sitä, että alkuperäisestä vähennystarpeesta tultiin alaspäin. Irtisanottavien lukumäärä on kuitenkin edelleen suuri Nummikosken mielestä 

– Esimerkiksi Tampereen kohdalla luku on huomattavasti parantunut, mutta on se edelleen paljon, kun Tampereella ei ole kuin 800 työntekijää, hän sanoi.  

Alunperin Tampereelta aiottiin Nummikosken mukaan irtisanoa yli 300 työntekijää, mutta nyt puhutaan vajaasta 250:sta.

Pääministeri Juha Sipilä kommetoi irtisanomisuutisia 6.4.2016.

Sipilä Nokian irtisanomisista: Harmittavia uutisia 0:58

Lue myös:

    Uusimmat