Pirjo Laitisen mukaan golfin parissa näkee nopeasti pelikavereiden todelliset luonteet. Jotkut pelaavat tosissaan, rystyset valkoisina, kun taas toiset ottavat pelin rennosti ja pitävät enimmäkseen hauskaa.
"Pystyn sanomaan ensimmäisten väylien jälkeen, minkälaisia ihmisiä on mukana", Laitila kertoo.
Golfkentillä ei tulistumisilta vältytä, sillä Laitilan ja Malisen kokemusten perusteella etenkin miehet unohtavat aika ajoin huumorin ja ymmärtäväisyyden viheriön ulkopuolelle. Laitinen muistelee, että kerran eräs espanjalaisherra poltti kunnolla päreensä, kun Laitisen mukana ollut naisgolffari oli liian hidas pelaaja.
"Golf-matkoilla panin aina kilpailunhaluiset miehet samaan ryhmään. Saivat sitten keskenään pelata tosissaan", Malinen kertoo.
"Naiset olivat erottamisesta mielissään"
Muutenkin Malinen sekoitti golf-matkalaisten pakkoja, sillä avajaispäivästä lähtien pariskunnat pelasivat eri ryhmissä. Etenkin joillekin miehille oli kova paikka joutua vaimostaan erilleen.
"Naiset olivat erottamisesta mielissään. Jotkut pelasivat jopa paremmin, kun he eivät olleet samassa porukassa oman miehen kanssa," Laitila selittää.
Kaikenlaisia golffareita nähnyt kaksikko on huomannut, että joskus mies saattaa neuvoa liikaakin naisen pelitaktiikkaa.
"Jokaisella on oma tapa lyödä. Naisilla muodot vaikuttavat lyöntitekniikkaan. Ei pitäisi opettaa toiselle ihmiselle sitä omaa lyöntitekniikkaa vaan löytää jokaiselle se paras oma tyyli", Laitinen sanoo.
Uusimmat
-
18:38
Huippulupaus jahtaa yli 30-vuotiasta Suomen ennätystä – valmentajanvaihdos tuonut hurjan muutoksen
-
18:36
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
18:31
Kirjailija Miki Liukkoselta synkkä ulostulo: "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina"
-
18:26
Pakolaiskiintiöön raju leikkaus Ruotsissa: Suomessa hallitusneuvottelijat pohtivat myös leikkauksia – tällaisia säästöjä se toisi
-
18:05
Finnair perui muutokset businessluokan matkatavaroiden painorajoissa
-
17:59
Kanadan maailmanmestari puhui juhlat kuin seinään pysäyttäneestä tilanteesta – suomalaistoimittajan erikoinen toteamus hämmensi kultajoukkuetta
-
17:58
Elon Muskin Twitteriltä vaadittu sisältöjen sensurointia 971 kertaa – myöntymisten määrä yllättää
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
Lataa lisää