Lundán ja lesken yksinäisyys

Tina Lundán

Tina Lundán on tottunut pukemaan sanoiksi oman elämänsä kriisikohdat. Ensin hän kirjoitti puolison sairastumisesta ja kuolemasta, nyt leskeydestä. Kaikki yhteneväisyydet omaan elämään ovat kuitenkin Lundánin mukaan näennäisiä.

Tina Lundán varoittaa jo etukäteen suhtautuvansa haastatteluihin varauksella, mutta suostuu kuitenkin keskustelemaan uudesta kirjastaan. Hän kertoo kieltäytyneensä kaikista haastattelupyynnöistä aiemmin, myynti- ja arvostelumenestykseksi kohonneen kirjan Viikkoja, kuukausia ilmestymisen aikoihin. Rehellisesti ja raadollisestikin kuolinkamppailua kuvaillut kirja herätti suurta kiinnostusta, mutta tuli aiheena liian lähelle Lundánien perhettä. Nyt, kaksi vuotta kirjan ilmestymisen ja Reko Lundánin kuoleman jälkeen tilanne on muuttunut. Tina Lundán on valmis puhumaan ja hymyilemään kameralle.

- Tämä haastateltavana ja kuvattavana oleminen on minulle ihan uutta. Jännittää, mutta onneksi huomaan, että kehitystä tapahtuu. En ole enää aivan yhtä huono kuin ensimmäisillä kerroilla, Lundán naurahtaa.

Tina Lundán avaa toimittajalle kotinsa oven kertoakseen kirjastaan Ensimmäinen kesä. Se on samaan aikaan sekä viipyilevä kesänviettokuvaus että suorasanainen kertomus leskeksi jääneen Sannan ensimmäisestä kesästä yksin. Tämä kirja syntyi Ludánin mukaan täysin vailla deadlinea tai muita paineita, toisin kuin esikoinen.

- Kirjoitin suunnattoman paineettomassa tilassa. En ollut taloudellisesti riippuvainen kirjoittamisesta eikä kustantajakaan hätistellyt aikarajoilla. Ei ollut samanlaista hoppua, deadlinea, kuin esikoisen kanssa. Sain myös runsaasti palautetta kirjoitusvaiheessa, niin kustantamosta kuin ystäviltäkin. Minä nautin tämän kirjan työstämisestä.

Yksinäisyydestä, rehellisesti

Ensimmäinen kesä voi ajatuksen tasolla tuntua loogiselta jatkumolta Viikkoja, kuukausia -kirjasta tuttuun asetelmaan. Sairaudesta on edetty väistämättömään kuolemaan ja leskeyteen. Tina Lundán on kuitenkin toista mieltä.

- Ei tämä ole jatkoa esikoiselle vaan itsenäinen kertomus. Olen tarkoituksella muuttanut perheiden kokoa, edellisessä kirjassa perheessä oli kaksi lasta, tässä yksi ja nimetkin ovat aivan erilaisia. Olen ainakin yrittänyt aloittaa puhtaalta pöydältä tässä kirjassa myös teemojen osalta. Viikkoja, kuukausia käsitteli sitä, kuinka sairaus muuttaa parisuhdetta ja perheen dynamiikkaa, Ensimmäinen kesä taas sitä, kuinka kuolema vaikuttaa äidin ja tyttären rooleihin. Myös yksinäisyydellä ja siihen tottumisella on keskeinen sija tässä uudessa kirjassa.

Lundán kirjoittaa teemoista suorasanaisesti ja itseään säästelemättä. Rehellisyys on hänen mukaansa ainoa oikea tapa näiden asioiden käsittelyyn.

- En näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa mahdollisimman suoraan. Jos joku haluaa lukea kaunisteltua ja siloteltua todellisuutta, silloin kannattaa tarttua naistenlehtiin. En voisi kirjoittaa maailmasta, joka ei olisi totta minulle itselleni. Eikä ketään kosketa sellainen teksti, jossa kaikki on hyvin ja hienosti.

Kuoleman kutistamista

Tina Lundán sanoo pyrkivänsä tekstillään myös arkipäiväistämään kuolemaa. Aiheeseen liittyy paljon tabuja, joiden kimppuun Lundán käy arjen pienillä yksityiskohdilla. Ne saavat kuoleman mahtipontisuuden kutistumaan siedettävään kokoon.

- Kuvaan kirjassa sitä, miten Sanna huomaa joka paikasta vain parilliset ihmiset. Hän lähestyy tilannettaan puutoksen kautta - miten viereltä puuttuu kumppani tai eteisestä puolison vaatteet. Sanna myös huomaa laittavansa yhä ruokaa kolmelle nykyisen kahden sijaan.

Lundán kuvaa rohkeasti myös sitä, miten Sanna kaipaa kipeästi miehen kosketusta ja hellyyttä. Hän haluaa kelvata jollekin miehelle, ihan kenelle tahansa, koska kokee olevansa hylkytavaraa.

- Tämä tarve ajaa Sannan ensimmäisen kelvollisen miehen syliin eikä siitä tietenkään suurta onnea seuraa. Suhde toimii Sannalle eräänlaisena oikotienä päästä henkisesti eroon kuolleesta miehestään.

Ilmainen terapia

Kaksi vuotta sitten itsekin leskeytynyt Lundán sanoo kirjoittaneensa kirjan pääasiassa itselleen eikä missään nimessä oppaaksi leskeltä leskelle.

- En ole tarkoittanut teosta leski-kirjaksi, vaan uskon sen yksinäisyys-teeman puhuttelevan monia. Itse koin kirjoitusprosessin myös iloa antavana. Olin jo pitkään haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta, mutta tämän unelman lisäksi huomasin kyllä hyötyväni muutenkin. Sain tässä tavallaan ilmaisen terapian samalla, hän naurahtaa.

Keskustelu Lundánin oman elämän ja kirjojen välisestä yhteydestä saa Lundánin mietteliääksi. Hän painottaa kirjoittavansa fiktiota ja poimivansa sinne vain pieniä murusia elävästä elämästä.

- En ole möyhinyt omia tai perheeni vaiheita sellaisenaan näissä kirjoissa. Olen toki hyödyntänyt todellisuutta, mutta en tallentanut sitä uskollisesti. Tässä kirjassa on esimerkiksi kohtaus, jossa Sanna pesee hampaansa kuolleen miehen hammasharjalla, pukee päällensä kuolleen miehen paidan ja riehaantuu muutenkin suureen tunnemyrskyyn miehensä tavaroiden äärellä. Todellisuudessa pesin kerran itse Rekon vanhalla harjalla hampaani sitä sen kummemmin ajattelematta. Siinä on todellisuuden ja fiktion ero.

Arjen peruspilarit

Uudet kirjaprojektit kutkuttavat Tina Lundánin mieltä, mutta toistaiseksi uuden luominen rajoittuu vihkoon kerättyihin ajatuksiin ja lauseisiin. Niistä versoo jotain uutta, kunhan kolmen lapsen äiti ja omakotitalon emäntä löytää kirjoittamiselle aikaa.

- Arki syö kaiken ajan juuri nyt. On rännien puhdistamista ja lämmityslaitteistojen kanssa säätämistä, ne hommat saavat minut ärtymään. Kokonaisvastuu vanhasta omakotitalosta tuntuu joskus turhan raskaalta, vaikka osaankin itse tehdä useimmat työt, Lundán pohtii.

Ensimmäisen kesän Sanna ja Tina Lundán ovat molemmat samassa tilanteessa, oppineet sietämään miehensä menetyksen.

- Lapset ja ystävät pitävät minut maanpinnalla. Sen lisäksi nautin työstäni Nelosen uutisten kuvatuottajana ja olen piintynyt optimisti. Tärkeintä kuitenkin on ollut se, etten ole alun alkaenkaan rakentanut onneani kenenkään muun varaan. Kun tarkoitus elämälle löytyy minusta itsestäni, on helpompi jatkaa elämää surun jälkeenkin.

Lue myös:

    Uusimmat