Lukupiiri: Uskaltaisitko lukea tämän sadun ääneen?

Samalta näyttää Satumaan ja meidän maailmamme välillä oleva tila.

Nämä ja monet muut hahmot seikkailevat tässä modernissa sadussa, jota en missään nimessä suosittele pelkästään 10–14-vuotiaille lapsille.

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla -teos (engl. The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making) kertoo kaksitoistavuotiaasta Syyskuusta: kasvukipuisesta ja pahansisuisesta tytöstä, joka yhtenä päivänä tulee epäröimättä karanneeksi Tuulenvireiden leopardin ja Vihreän, herrasmiesmäisen tuulen johdolla Satumaahan. Nuoruuden katalalla kynnyksellä seisova tyttö tuntuu kyseenalaistavan alati oman merkityksellisyytensä juurikin ennen t(eini)-hirteen ikää – olenko minä edes erityinen?

Kultainen vesi takertui hänen ihoonsa raitoina ja kokkareina, ja hän nauroi. Vesi maistui kermatoffeelle. ”Tässä ammeessa pestään rohkeus”, Lipeä sanoi tavanomaisen tasaisella ja tyynellä äänellä suorittaessaan tehtäväänsä, suru pois pakattuna kylvyn ajaksi. — Lipeä kaatoi ämpärillisen kultaista vettä Syyskuun päälle. ”Kun ihminen syntyy”, golem sanoi pehmeästi, ”hänen rohkeutensa on uusi ja puhdas. Hän uskaltaa mitä vain: ryömiä portaisiin, sanoa ensimmäiset sanansa pelkäämättä, että joku pitää häntä tyhmänä, panna outoja asioita suuhunsa. Kun hän vanhenee, rohkeuteen tarttuu kaikenlaista tahmaa ja roskaa ja likaa ja pelkoa ja tietoa siitä, miten huonosti asiat voivat mennä ja miltä tuska tuntuu.

Niinpä leopardin selkään hyppääminen onkin helppoa, eikä taakse jäävälle kotitalolle tarvitse huoli puserossa vilkuttaa.

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on täynnä hurmaavia listauksia sekä pitkiä lauseryppäitä ilman hengähdystaukoa antavia pisteitä – aivan kuin pikkuvanhan lapsen suusta kerrottu sepustus.

On jalo taito osata kertoa tarina, joka on kirjoitettu aikuisuuden viisaudella sekä mielikuvitusrikkaan lapsen silmillä.

Teos onkin niin eläväinen, että sen kuvaillut tuoksut tunkevat nenään, leopardin nuolaisut tuntuvat iholla ja vaatteet syleilevät aivan eri tavoin omaa hipiää.

Kengät ovat hassuja otuksia. Niitä luulee vain vaatteeksi, mutta oikeasti ne ovat eläviä olentoja. Niillä on omat halunsa. Hienosti koristellut kengät haluavat juhlia, isot saappaat haluavat töihin, tossut haluavat tanssia. Tai nukkua. Kengät tekevät polun, jota pitkin kuljet. Jos vaihdat kenkiäsi, vaihdat polkuasi.

En haluaisi verrata Catherynne M. Valenten romaania Liisa Ihmemaassa -teokseen tai varjottomaan Peter Paniin, mutta niin käy väistämättä: kuitenkin loppupeleissä sadut ovat aina kasvutarinoita, joissa jännitys kasvaa loppua kohden, ja joiden viisaudet vilisevät siinä sivussa joko takertuen meihin mieleenpainuvina opetuksina tai vain tuudittaen meidät sadun lumoon.

”Kuka sinä olet?”

”Olen Kuolema”, sanoi olento. ”Eikö se ole ilmiselvää?”

”Mutta olet niin pieni!”

”Vain siksi, koska sinäkin olet pieni. Olet nuori ja kaukana kuolemastasi, ja niinpä minäkin näytän joltakin, jonka näet pitkän matkan päästä – pieneltä ja harmittomalta. Olen kuitenkin aina lähempänä kuin miltä näyttää. Kun kasvat isoksi, minä kasvan kanssasi, kunnes lopussa seison valtavana ja synkkänä vuoteesi äärellä, ja sinä suljet silmäsi, jotta et näkisi minua.”

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla muistutti, kuinka ensiarvoisen tärkeää on lukea lapsille, nuorille ja jopa aikuisille ääneen: satu sai aivan uuden merkityksen, maun sekä hajun, kun sen tapahtumia ja hurmiollisia juonenkäänteitä sai kuunnella toisen suusta, toisen kainalossa.

Älkää koskaan kasvako kokonaan aikuisiksi, älkääkä lukeko ainoastaan yksin. Uskaltakaa lukea ääneen kuunteleville korville – tai vaikkapa seinille.