Lukupiiri: Lumoavan Kate Bushin salaisuus

Nimi: Kate Bush ja musiikin lumo (alkuteos: Under the Ivy: The Life & Music of Kate Bush)
Kirjailija: Graeme Thomson, suomentanut Laura Haapala
Kustantaja: Gummerus
Helmiä: 4
Kenelle: Kate Bush -faneille, kelttimytologiasta kiinnostuneille, luonnonlapsille, kansanmusiikin ystäville, 1970- ja 1980-luvun nuorille, boheemeille taiteilijasieluille.

Brittiläinen rock-kuningatar ja musiikki-ikoni Kate Bush, 54, ei keikkaile, käyskentelee kotikaupunkinsa katuja punaisessa kikkaratukassaan kuin kuka tahansa muu, on ollut lapsuudestaan saakka erilainen, vetäytyy mediasta ja on perfektionisti musiikkinsa suhteen. Kate Bush ja musiikin lumo valottaa tämän mystisen lauluntekijän ja laulajan tarinaa lapsuudesta aikuisuuteen ja tarjoaa vastauksia siihen, miksi omaleimaisen taiteilijan musiikillinen ura on kestänyt jo pian liki 40 vuotta.

Ahmiessa neljäsataasivuista kirjaa silmillään, on pakko pitää taukoja, jotta voisi tarkistaa, miltä kuulostaa kappale, jonka synnystä puhutaan juuri nyt. Lukeminen on siis katkonaista, jos kappaleita ei muista ulkoa lyriikoidensa puolesta – Bushan on kertonut olevansa muusikon sijaan enemmänkin tarinankertoja, ja tässä kirjassa kappaleiden tarinoita syvennetään.

Oikeastaan vain Lisa (Lisa Bradley, Kate Bushin pitkäaikainen ystävä) ainoana saavutti koskaan hänen luottamuksensa. Bush kätki todellisen minänsä St Josephissa (Bushin ja Bradleyn käymä koulu) samaan tapaan kuin hän ”Wurthering Heightsin” jälkeisessä elämässään piti matalaa profiilia julkisuudessa suojellakseen itseään median tungettelulta ja henkilökohtaisilta hyökkäyksiltä. On hämmästyttävää, ettei käytännössä kukaan koulussa – joka kuitenkin on mitä houkuttelevin foorumi brassailulle ja itsenstä ylentämiselle – tiennyt hänen äänittäneen musiikkia David Gilmourin kotona vuonna 1973 tai hänen myöhemmistä äänityssessioistaan AIR-studioilla vuonna 1975.

Aikaisempia Bush-kirjoja lukemattomalle teos tarjoaa ilahduttavan paljon nippelitietoa naisen menneisyydestä: yli 70 haastateltavaa, johon lukeutuu muun muassa hänen kanssaan työskennelleitä muusikkoja ja perheenjäseniä, kertoo, millainen nainen hän oikein on. Ulkopuolisten kommenttien avulla oma käsitys siitä, että Kate Bushia ei voi tulkita kuin hän itse, vahvistuu.

Bushin elämässä ei ollut suurta ilotulitusta tai järistyksiä. ”Pysyn mieluummin kotonani”, hän sanoi olkapäitään kohotellen – tosin hän vietti pienen loman perheensä kanssa Pariisissa. Työn ulkopuolella hän vietti aikaansa pukeutuneena vaatimattomasti farkkuihin, villapaitoihin, bootsehin tai lenkkareihin, ja rentoutui katsomalla elokuvia tai televisiota sekä harrasti enenevissä määrin puutarhanhoitoa.

Kuinka jostain näin ulkopuolisen silmin tavallisesta naisesta voi syntyä jotain niin kiehtovaa? Kate Bush voi edelleen 2010-luvulla hyvin ja julkaisi uusimman albuminsa 50 Words for Snow vuonna 2011. Vaikka heleä-ääninen nainen ei enää laulakaan yhtä korkealta kuin ensimmäisen vuoden 1978 supersinkkunsa Wurthering Heights aikoihin, on hän säilyttänyt salamyhkäisen lumonsa, kiehtoo niin vanhoja kuin uusiakin faneja – ja sai minutkin tarttumaan kirjaan odottavaisena.

Teksti: Jenni Junkala

Kuva: Gummerus