Lukupiiri: Kissani Jugoslavia sähisee, kehrää ja sitten puree

Ylistyssanat on hetkessä lunastettu.

Kissani Jugoslavia kertoo kahden ihmisen tarinan, albaaniperheen tragedian; se tuo eteemme kahden ihmissielun rikkirevityt mielet ja verellä runnotut tai mustaksi viikatut lakanat, jotka on pedannut yksi ja sama henkilö.

1980-luvun Kosovossa Emine astelee avioliiton satamaan perinteitä vaalien, jonka myötä häpeän teema alkaa ennen kuin valkoinen huntu on edes nostettu silmiltä.

”Tunsin oloni kauniimmaksi kuin koskaan, kuin olisin kävellyt mikrofonin kanssa suurelle näyttämölle, kuin edessäni olevat ihmiset olisivat olleet ihailijoitani jotka odottivat lauluni alkamista, kuin heidän taputuksensa olisi ollut kameroiden salamavalojen räiskettä.

Silloin kuulin sen.

Jossain naukaisi kissa.” – Emine

Tässä hetkessä  elävä, jopa omaa varjoaan kavahtava Suomessa asustava opiskelijanuori Bekim häpeää omia juuriaan nimeään myöten, janoaa ja etsii kiihkeää ja oikukasta rakkautta, joka lähentelee hyväksikäytön ja itsetuhoisuuden rajoja.

Teos kertoo maahanmuuttajan – henkisesti kodittoman – tarinan kahdesta eri perspektiivistä.

Kissani Jugoslavian parasta antia on näyttävässä sivuroolissa keikkuva eläinmytologia, johon viitataan salamyhkäisillä ja vaaraa huokuvilla käärmeillä, katalilla ja oikukkailla kissoilla: pikkupetoja, joiden merkitys muuttuu rajalta toiselle. Tuo kehräävä, itsenäinen lemmikki on toisten silmissä kuvottava, pahaenteinen olento. Kolmannelle oikullinen, kiusoitteleva, hampaat hipiään herkästi upottava seksuaalisuuden symboli.

Kysymys kuuluukin, onko sähisevä "kissa" väärinymmärretty luontokappale, huono enne tai kenties kokemuksiensa summa?

”Yllätyksekseni kissa osoittautui yhdeksi kilteimmistä kissoista, joita olin tavannut. Se oli aikamoinen hurmuri, sillä kun laskin veden ammeeseen, kissa katsoi minua ylöspäin hehkuvan kirkkailla silmillään eikä ollut moksiskaan päälleen valuvasta vedestä vaan keikisteli takalistoaan. Olisin kyllä ymmärtänyt sitä ja sen taustaa; jos se olisi kynsinyt ja purrut, olisin tulkinnut sen käytöksen johtuvan siitä, että sitä päin on heitetty kiviä, että sitä on potkittu, vainottu ja piesty kissuutensa vuoksi.” –Bekim

Draamankirjava teos kertoo taidokkaasti peloista, alistamisesta ja häpeästä.  Sivulla 115 puristin käsinojaa niin kovaa, että rystyseni naksuivat. Alamäki alkoi jo matkalla tulevaan.

Kissani Jugoslavia on kirja, jonka pariin uskon monen palaavan vielä uudestaankin. Kissaa pitää uskaltaa silittää joskus myös vastakarvaan.