Lukupiiri: Goottiromantiikkaa ja käkikellosydämiä

Iltaisin kehoni tikitys estää minua nukahtamasta. Niinpä saatan kuukahtaa uupumuksesta keskellä yötä, vaikka en ole hamsteri enkä vampyyri, pelkkä unettomuudesta kärsivä pikkupoika.

Sydämen mekaniikka vedetään ensi kerran käyntiin vuonna 1874, kun pieni, poloinen ja epätoivottu Jack syntyy maailman kylmimpänä yönä, sydän kauttaaltaan jäässä. Vastasyntyneen pelastaa omia menetyksen kyyneleitään purkkiin pullottava tohtori Madeleine asentamalla tämän piskuisen sydämen tueksi tasaiseen tahtiin lyövän käkikellon. Tikittävää, kukkuvaa ja kasvavaa kummajaispoikaa hän alati kehottaa varomaan vahvoja tunteita; vihaa ja rakkautta. Kuitenkin nuori outolintu puisen käkikellonsa kanssa rakastuu silmittömästi likinäköiseen silmätikkuun, kauniiseen ja nuoreen pikku laulajattareen. Ja mitä siitä on tiedossa? Tietenkin raastavia ja tiheytyneitä sydämenlyöntejä sekä -suruja.

Sydäntäni pitää usein korjailla, mutta mitä siitä? Sitä rakkinetta on korjailtu syntymästäni lähtien. Olenko kuolemanvaarassa? Kenties, mutta olen elämänvaarassa, jollen saa nähdä tyttöä uudelleen, ja minun iässäni se on vielä vakavampaa.

Sydämen mekaniikka pursuaa karmaisevaa teinirakkautta, joka auttamatta sekoittuu lihalliseen himoon ja armottomaan mustasukkaisuuteen – juuri niihin tunteisiin, jota kokemattomat teinisydämet kokevat; kestämätöntä (kasvu)kipua, jonka tuntee joka solulla kahta kertaa kauheampana. Ja vaikka kuinka suojelevat vanhempamme soisivatkin, ettei näitä sydänsuruja nuori suotta kokisi, ovat ne väistämättä edessämme.

”Mutta se on leikkiä tulella, vaarallista leikkiä, varsinkin kun sydämesi on puusta tehty. Sinuahan sattuu rattaistoon kun yskit, vai mitä?”

”Niin sattuu.”

”Se on mitätöntä verrattuna rakkauden aiheuttamaan kipuun. Kaikesta rakkauden tuomasta ilosta ja nautinnosta joutuu jonain päivänä maksamaan tuskalla. Ja mitä kovemmin rakastat, sitä suurempi tuska on. Joudut kokemaan kaipuun, sitten mustasukkaisuuden ja ymmärtämättömyyden syöverit, hylätyksi tulemisen ja katkeruuden. Sinua kylmää luita ja ytimiä myöten, ja veresi muuttuu ihon alla uiviksi jääpaloiksi.”

Oli varsin hämmentävää huomata, että Sydämen mekaniikkaa lukiessa oma seinäkello tuntui nakuttavan korviin eri tavoin. Kovempaa. Vaatien. Suorastaan huutaen.

Surullista vain, ettei tämä teos kielelliseltä lahjakkuudeltaan, mielikuvituksellisilta henkilöhahmoiltaan ja tarinankaareltaan herättänyt riemastusta tai oivalluksen hetkiä, vaan sai oman rytmihäiriöisen sydämeni vaikertamaan. Teoksesta ei tiedä, onko se lintu vai kala – vaiko vain pyrstö. Sointuisikohan tämä tarina ranskaksi paljon runollisemmin?

Premièrement ne touche pas à tes aiguilles

Deuxièmement ta colère tu devras maîtriser

Et surtout ne jamais oublier quoi qu’il arrive,

ne jamais te laisser tomber amoureux

Car alors pour toujours à l’horloge de ton coeur

La grande aiguille des heures transpercera ta peau

Explosera l’horloge, imploseront tes os,

la mécanique du coeur sera brisée de nouveau.

Pakko kuitenkin vielä kehaista Sydämen mekaniikka -kannen suunnittelijaa Jenni Nopposta, jonka käsistä ovat syntyneet monet muutkin näyttävät sivujen kovakantiset suojelijat (muun muassa teoksien Lolita ja Naurua pimeässä). Synkkää goottiromantiikkaa henkivä ulkoasu saanee varmasti monet hapuilemaan tätä teosta käsiinsä kirjaston hyllyiltä tai kirjakauppojen laareista toivoen ja jopa uskoen, että tämä rakkaustarina olisi yhtä koskettava kuin kirjan kansikin.

Teksti: Katri Koskinen

Kuva: Gummerus