Lukko-hyökkääjä lensi rajusti jään pintaan, jonka jälkeen tulistui täysin tuomarityöskentelyyn – raumalaisyleisö alkoi heittää kolikkoja jäälle

Lukon hyökkääjä Heikki Liedes tulistui täysin tuomariston työskentelyyn toisen erän lopulla Raumalla.

Liedes ajoi kiekon kanssa kohti Pelicansin maalia, kunnes hän osui vastaan tulleeseen lahtelaisjoukkueen maalivahtiin Jussi Olkinuoraan.

Liedes lensi lähestulkoon voltilla jään pintaan, mutta tilanteesta ei heti vihelletty rangaistusta. Liedes ei tästä tykännyt, vaan heitti toisen hanskansa jäälle ja painui pukukopin suojaan. Liedes näytti loukkaavan itseään, jonka takia hän jatkoi tietään heti kohti pukukoppia.

Mennessään pukukoppiin hän paiskoi laidan oven kiinni. Ottelun tuomaristo kokoontui miettimään mahdollisia rangaistuksia, jonka aikana raumalaisyleisö alkoi heitellä kaukaloon kolikoita.

Ottelun kuuluttaja joutui puuttumaan asiaan ja kuuluttamaan, ettei tavaroiden heittely sovi jääkiekko-otteluun.

Tuomaristo päätti lopulta tuomita Olkinuoralle kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta ja Liedekselle 10 minuutin käytösrangaistuksen.



Lue myös:

    Uusimmat