Lukijoiden erikoiset joulukuvat: Keli kuin kesällä! Asiantuntija näkee luonnossa kevään merkkejä

Leppeä jouluaamu
Julkaistu 27.12.2016 07:45

MTV UUTISET - STT

Vaikka vuosi ei ole vielä edes vaihtunut, luonnossa voi havaita jo kevään merkkejä.

Etelä-Suomen kaupungeissa, etenkin Helsingissä, keinovalot ja lämmin sää ovat saaneet linnut laulamaan. Helsingissä talvehtivien mustarastaiden on esimerkiksi kuultu laulavan jo vaisusti aamuhämärässä. Myös tiaiset ja punarinta ovat innostuneet laulamaan ja pöllöt huhuilemaan.

– Kaupungeissa keinovalo sotkee lintujen luonnollista valorytmiä ja päivä tuntuu pidemmältä kuin onkaan ja linnut alkavat laulaa, valottaa Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Kesä keskellä talveaRymättylässä oli kesäkeli joulupäivänä.

Muualla Suomessa linnut eivät vielä pahemmin laula talvisen sään takia. Vähäisen keinovalon vuoksi myös maaseudulla on hiljaisempaa. 

– Oulussa on ihan turha odotella vielä lintujen laulua, vaikka siellä valoja olisikin. 

Varhainen laulu tuskin haittaa

Lintujen laulaminen tähän aikaan vuodesta ei ole Södersvedin mukaan mitenkään harvinaista, vaan siitä on alkanut tulla jokavuotinen perinne. Södersved huomauttaa, että Etelä-Suomessa ei ole ollut kovin kylmää pitkään aikaan ja nyt on menty plussan puolelle. 

– Tammikuun lopulta alkaen saattaa laajemminkin kuulla eri lintujen laulua. Helmikuussa jo hyvin monet lajit laulavat, Södersved sanoo. 

talvi mut kesä

Hänen mukaansa on vaikea kuvitella, että lintujen varhaisesta laulamisesta voisi olla jotain haittaa. 

– Se on enemmänkin virittäytymistä kevääseen. Silloin siitä olisi haittaa, jos ne jäisivät vain laulamaan ja tekemään pesää, hän sanoo.

Pajunkissoja tapaninpäiväPajunkissoja ja kevätpuro tapaninpäivänä Varsinais-Suomessa Kiskossa.

Myös Etelä-Suomessa lintujen laulu voi pian vaieta, sillä loppuvuodeksi on luvattu pakkasia. Kun pakkaset tulevat, lakkaa myös linnun laulu. 

– Silloin se koko talvipäivä pitää käyttää ravinnon hankkimiseen ja laulut saa unohtaa tuonnemmaksi, Södersved sanoo.

vihreää joulunaVihreä joulu Vaasassa. Kuva on otettu 25.12 Hietalahdessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa