Lue yleisön kommentteja!
Kysyimme perjantaina, oletko mukana kummilapsitoiminnassa. Lähes 15 prosenttia vastaajista kertoi olevansa.
− On ihanaa nähdä vuosien varrella mitä pienellä asialla on saatu aikaan, perusteli nimimerkki Hanne55.
− Olen ollut melkein koko aikuisikäni. Se on antanut paljon. Joskus on pitänyt vaihtaa maata ja "firmaakin",kun paketit on jo tullissa varastettu, mutta vaihtamisen jälkeen taas on onnistunut. Mikä sen parempi todiste, kun lapsella on valokuvassa ne vaatteet päällä, on itse lähettänyt, kertoi nimimerkki Kotilo.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa kummilasta, vaikka halua löytyisikin.
− Tähän asti olen ollut opiskelija ja niillä tuilla ei elä edes itse, saati auta muita. Mahdollisuutta laittaa kuukautta kohti pienempiä summia ei ole ollut, joten ei mahdollisuuksia. Asia on kuitenkin ollut mielessä kauan, ja olen kovasti halunnut osallistua ja kenties muuttaa jonkun elämän ja vaikuttaa omalta osaltani maailman kehitykseen, kirjoitti nimimerkki keltanokka.
− Minun eläkkeelleni on jo ihan riittämiin. Onhan minulla 2 lasta,5 lastenlasta ja Suomessa 5 kummilasta. Hyvä kun kaikkia pystyy vielä jotenkin muistamaan. Asia on ihan hyvä, tyttäreni on kyllä mukana kummilapsitoiminnassa, kertoi nimimerkki aikanainen.
− EN luota yhteenkään järjestöön. Autettavia on Suomessakin aivan riittämiin, kommentoi nimimerkki en.
Uusimmat
-
10:32
Donald Trump: Jos minut valitaan presidentiksi, en toimi kuten diktaattori – paitsi ensimmäisenä päivänä
-
10:32
Mitä eroa on lehti-, torttu- ja voitaikinalla?
-
10:12
Jari Isometsä antaa palaa kriittisestä puheenaiheesta – "Nyt on viimeinen aika"
-
10:05
Heinäkuussa alkanut työtaistelu päätökseen: Hollywood-näyttelijät hyväksyivät uuden työehtosopimuksen
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo järkyttyy kohtaamisestaan
-
09:54
Nämä mielenosoitukset nähdään tänään Helsingissä – Töölöntorilla "pattitilanne"
-
09:54
Väite rankasta riidasta TPS-kulisseissa – näin vastaa Petrus Palmu
-
09:22
"Hän oli ehkä minuakin rutikuivempi" – presidenttiehdokkaat paljastavat suosikkipresidenttinsä
-
09:20
Gazan eteläosassa raskaita taisteluita: "Intensiivisin päivä sitten maaoperaation alkamisen" – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
09:19
Video näyttää juuri vapautetun presidentin tarinan – oli tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
09:05
Näin nousi siniristilippu salkoon 106-vuotiaan Suomen kunniaksi – MTV Uutiset seuraa juhlapäivän tapahtumia
-
09:03
Nämä kohtaamiset ovat jääneet Jaakko Loikkaselle erityisesti mieleen Linnan juhlista
-
09:01
Flunssahoidot testissä – lääkäri kertoo, nujertavatko sinkki ja hunaja oikeasti pöpöt
-
09:01
Sairaanhoitajan tyyli puhdistaa leikkuulauta saa täystyrmäyksen: "Ei todellakaan desinfioi mitään"
-
08:14
Lionel Messille mojova tunnustus Yhdysvalloissa
-
08:06
Tätä kaikkea presidentti Niinistön Linnan juhlissa on tapahtunut
-
08:01
Tässä ovat rouva Jenni Haukion upeat Linnan juhlien tyylit vuosien varrelta
-
07:45
Katso videolta, kuinka Biden kommentoi Trumpin presidenttiehdokkuutta ja omia suunnitelmiaan
-
07:32
Supervireiseltä Mikael Granlundilta huima yksilösuoritus
-
07:21
"Myö autetaan" – metsästäjät joutuivat yllättävään pelastusoperaatioon
-
Lataa lisää