Milja ja Severi löysivät toisensa Love Island Suomi -ohjelmasta.
Milja, 26, ja Severi, 28, osallistuivat molemmat viime syksynä MTV:n Love Island Suomi -ohjelman kuvauksiin Espanjassa. He ehtivät olla ohjelmassa mukana vain 10 päivän ajan, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut kumpaakaan.
Milja jakoi ohjelman finaalipäivänä yhteiskuvan pariskunnasta Instagramissa.
– Ei voitettu mutta silti voitettiin. Kiitos kun olitte osa meidän unohtumatonta matkaa ja kokemusta. Saatiin tästä matkasta paljon enemmän, kun oltais voitu kuvitella. Kiitos tuotannolle ja saarelaisille, teitte kokemuksista ja muistoista kultaakin kalliimpia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, hän kirjoittaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pari kertoi aikaisemmin MTV uutisten haastattelussa, että vaikka rakkauden saarelta lähteminen harmitti hetken molempia, kokivat he saaneensa ohjelmasta parhaan mahdollisen ”palkinnon”.
– Asiat menivät, niin kuin niiden oli tarkoitus. Vaikka emme voittaneet itse Love Islandia, saimme kuitenkin ohjelmasta sen, mitä sinne lähdimme hakemaankin. Raha on toissijaista, Milja sanoi.

