Helsinkiläinen Ville, 29, on pudottanut ahkerasti painoa parin viime vuoden aikana. Nyt hän on valmis kohtaamaan sen oikean.
Love Island Suomi -ohjelman uusin tulokas helsinkiläinen Ville, 29, työskentelee logistiikka-alan asiantuntijana. Hämeestä maalta kotoisin oleva sporttinen kaveri on urheillut koko ikänsä muun muassa jalkapallon ja lukkopainin parissa. Tätä nykyä urheiluharrastuksiin kuuluvat kuntosali ja salibandy.
Ville on rauhallinen ja hyväkäytöksinen nuori mies, joka tykkää hassutella ja nauraa.
– Nauru on oma eliksiirini, jonka avulla pääsee yli vaikeistakin asioista, Ville kertoi MTV Uutisille.
Ville on ollut sinkkuna parisen vuotta ja takana on kolme pidempää parisuhdetta. Villalta on tarkoitus löytää elämään se viimeinen rakkaus.
Parisuhteistaan hän on oppinut, että suhdetta täytyy huoltaa ja kuunnella, pitää liekkiä yllä. Muuten voi käydä niin, ettei koko suhdetta enää ole.
– Täytyy kommunikoida ja osata avata suunsa.
Villen hurmaa jokin pieni erikoisuus, joka vastapuolessa säväyttää. Tietysti tyyppi voisi olla samankaltainen urheilijaluonne kuin hän. Tällaisen ihmisen Ville aikoo hurmata olemalla lämmin ja lempeä itsensä ja hakemalla kiinnostavan ihmisen huomiota sekä katsekontaktia.
