Love Island Suomi -ohjelmasta tuttu Niina löysi uuden rakkauden: "Tarkoitus ei ole ollut salailla asiaa"

Love Island Suomi -ohjelmasta tuttu Niina Uusi-Autti on pitkänyt yhtä niin ikään televisiosta tutun Tino Rantasen kanssa puolen vuoden ajan.

Love Island Suomi -ohjelman kolmannelta kaudelta tuttu Niina Uusi-Autti kertoo Instagramissa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Nainen paljastaa torstaina 10. elokuuta jakamassaan Instagram-tarinapostauksessa seurustelevansa Ex on the Beach Suomi- sekä Temptation Island Suomi -ohjelmista tutun Tino Rantasen kanssa.

Uusi-Autti kertoo Instagram-tarinassaan, että kaksikko on seurustellut puolen vuoden ajan. Hän kirjoittaa, ettei ole tuonut asiaa miltei lainkaan ilmi sosiaalisessa mediassa, sillä ei ole yksinkertaisesti halunnut tehdä niin.

Siinä vaiheessa, kun toisen kanssa viettää aikaa kuitenkin koko ajan, siitä tulee hirmu hankalaa olla tuomatta sitä edes jotenkin ilmi täällä. Tarkoitus ei ole ollut salailla asiaa, vaan ehkä tietyllä tapaa vaalia sitä mitä toisen kanssa on, hän raapustaa.

Toisessa tarina-postauksessaan Uusi-Autti kertoo kaksikon tutustuneen sosiaalisen median kautta hänen aloitteestaan.

Taisin pari kertaa saada myös pakit ensi alkuun, hän kirjoittaa nauruhymiöiden kera.

Instagram-tarinat ovat katsottavissa 24 tunnin ajan.

Uusi-Autti sijoittui Love Island Suomi -ohjelman kolmannen kauden finaalissa kolmannelle sijalle yhdessä parinsa Muhamedin kanssa. Kaksikko kertoi marraskuussa 2021 parisuhteensa tulleen tiensä päähän.

Lue myös:

    Uusimmat