Louisianaan iskee jo neljäs voimakas hurrikaani tälle vuodelle – asukkaat varautuvat kotiensa menettämiseen: "Tilanne olisi uskomaton, ellei elettäisi vuotta 2020"

Louisianaan iskee jo neljäs voimakas hurrikaani tälle vuodelle – asukkaat varautuvat kotiensa menettämiseen:"Tilanne olisi uskomaton, ellei elettäisi vuotta 2020" 1:27
Tältä näyttävät edelliset myrskytuhot ja näin Delta lähestyy Yhdysvaltain rannikkoa.

Jättimäinen myrsky lähestyy jälleen Meksikonlahden rannikkoa. Hurrikaani Delta voimistuu koko ajan ja voi iskeä rannikolle 2- tai 3-asteisena hurrikaanina. 

Viimeisin voimakas iski alueelle vasta muutama viikko sitten. 

Louisianassa sijaitsevan Lake Charlesin kaupunki toipuu vieläkin edellisistä myrskytuhoista. Meteorologin mukaan tilanne on hyvin ennennäkemätön. 

Hurrikaani Laura iski suoraan Lake Charlesiin kuusi viikkoa sitten. 

Louisianan osavaltion asukkaat varautuvat nyt jälleen kovaan myrskyyn.

– Viime myrskyn vaikutukset yhdistettynä tähän tulevaan, en usko että meillä jää mitään jäljelle, Lake Charlesista evakkoon lähtenyt asukas Bj Samuels kertoo CNN:lle. 

Louisianan kuvernöörin John Bel Edwardsin mukaan Hurrikaani Delta näyttää iskevän juuri samaan paikkaan kuin hurrikaani Laura. 

Delta iski Jukatanin niemimaalle keskiviikkona, jonka jälkeen se on voimistunut. 

– Tutkakuvat ovat hyvin pelottavia tällä hetkellä. Tilanne olisi uskomaton, ellei elettäisi vuotta 2020, Lake Charlesin pormestari Nic Hunter toteaa. 

Merenpinta voi nuosta vaarallisen korkealle

Ennusteiden mukaan tuuli tulee olemaan hyvin voimakasta ja myrskyvuoksi voi olla paikoittain jopa kolme metriä. Myrskyvuoksilla tarkoitetaan merenpinnan nousua. 

Lake Charlesin asukkaita evakuoidaan parhaillaan. Pormestarin mukaan viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta asukkaat saadaan turvaan. 

Hurrikaani Delta on jo neljäs nimeä kantava myrsky tänä vuonna, joka iskee Louisianaan. Monet pelkäävät, että alue on pian asuinkelvoton.

– Ei ole enää kotiinpaluuta. Kaikki on nyt Herran hallussa, kertoo evakkoon lähtenyt Lake Charlesin asukas. 

Lue myös:

    Uusimmat