Loppuviikko upeaa aurinkoa ja kylmiä öitä – ensi viikolla jopa yli +10 astetta

Aurinko paistaa jo keväisesti loppuviikon ajan. Yöpakkasia on kuitenkin koko maassa. Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikolla voidaan päästä yli +10 asteen lukemiin.

Loppuviikko on upean aurinkoinen, kun korkeapaine vahvistuu Suomen ylle. Yöt kuitenkin kylmenevät.

– Päivisin kautta maan ollaan 5 asteen molemmin puolin. Lämpimintä on lännessä ja lounaassa, missä voidaan yltää 7-8 asteen tienoille. Öisin ollaan koko maassa pakkasella, maan keskiosassakin pakkasta voi olla yli 10 astetta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Torstaina tuuli heikkenee maan etelä- ja keskiosassa, mutta voimistuu Lapissa. Tuntureilla voi olla myrskypuuskia. Perjantaina Lapissa on hieman runsaampaa pilvisyyttä. Viikonloppuna lämpötilat ovat Lapissakin 5 asteen tienoilla.

Aurinko näyttäisi paistavan ainakin maanantaihin asti, jonka jälkeen sää muuttuu tämän hetken ennusteen mukaan vaihtelevammaksi.

– Tuulet kääntyisivät puhaltamaan lounaan-lännen suunnalta. Tiedossa olisi kosteampaa säätä. Sateita voi tulla, mutta aurinkoisina hetkinä päästäisiin paikoin jopa yli +10 asteeseen maan etelä- ja keskiosassa, sanoo Markus Mäntykannas.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta loppuviikon ja ensi viikon alun ennuste sekä alta lähipäivien alueelliset ennusteet.






Uusimmat