Loppuvatko influenssarokotteet koko Suomesta? THL:n asiantuntija: "Rokotteita ei ikinä ole mennyt näin paljon näin nopeasti"

Influenssarokotteet ovat loppumassa koko Suomesta ja rokotuksia joudutaan monin paikoin keskeyttämään.

THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio kertoi MTV Uutiset Livessä, että Suomeen oli tilattu tälle influenssakaudelle 1,7 miljoonaa pistettävää rokotetta ja reilut 100 000 lapsille tarkoitettua suihkutettavaa rokotetta.

Hän ei osaa sanoa, mistä kaikkialta rokote on nyt loppu, mutta ainakin Vaasasta ja Turusta. STT:n tietojen mukaan ne ovat loppuneet myös Ylitorniolta.

Helsingistäkin rokote tulee jossain vaiheessa loppumaan ja kaupunki tiedotti aiemmin tänään, että suuren kysynnän vuoksi rokotteet ovat loppumassa koko maasta.

Kontio uskoo, että koronaviruksella on paljon vaikutusta intoon ottaa  influenssarokotetta.

– Meillä ei ikinä ole mennyt näin paljon rokotteita näin nopeasti. Normaalivuonna kaikkia rokotteita ei ole tässä vaiheessa vuotta laitettu edes jakeluun. Nyt on edetty pikavauhtia, hän toteaa.

Rokote loppunut maahantuojilta

Maahantuojilta influenssarokote on jo loppunut, eli sitä ei voida toimittaa alueille lisää. Ainoa keino saada alueelle lisää rokotteita on Kontion mukaan paikalliset järjestelyt paikkakunnalta toiselle. Hän toivoo, että jos jollain aluella on ylimääräisiä rokotteita, niin niitä annettaisiin tarvitseville alueille.

– Toivon, että keväällä ei löydy jostain käyttämättömiä rokotteita.

Kontion mukaan on hyvin mahdollista, että influenssarokotteet loppuvat koko Suomesta.

– On se mahdollista. Rokoteinto on ollut tosi korkea. Koskaan ennen se ei ole loppunut kesken, hän sanoo.

Rokotteita ei voi tilata lisää, sillä tämän vuoden tilaus on tehty jo viime vuodenvaihteessa. Kohta on siis jo seuraavan tilauksen vuoro.

Kontio muistuttaa, että kansallisen rokoteohjelman influenssarokotteita ei ole tarkoitettu kaikille vaan ainoastaan riskiryhmille.

– Toivon, että jätettäisiin ne riskiryhmäläisille.

Lue myös:

    Uusimmat