Long Play: Talvivaaran metallitehtaan käynnistys oli kulissi

Kaivosyhtiö Talvivaaran metallitehtaan käynnistäminen vuonna 2008 oli kulissi, kirjoittaa verkkojulkaisu Long Play.

Toimitusjohtaja Pekka Perä oli päättänyt tehtaan käynnistämispäiväksi lokakuun ensimmäisen päivän, mutta aikataulu oli epärealistinen. Pystyssä olivat vain seinät ja katto. Syyskuun lopussa tehdasrakennuksen sisällä rakennettiin pikavauhdilla viritelmiä, joiden avulla tehtaan liuoskierto saataisiin toimimaan ajoissa.

- Kriittisiä putkiyhteyksiä puuttui, ja niitä korvattiin sitten erilaisilla leikkaa ja liimaa -menetelmillä. Eiväthän ne systeemit millään lailla täyttäneet turvallisuusvaatimuksia, jotka nyt esimerkiksi rikkivetylinjoilla pitää olla, jotta voidaan turvallisesti operoida, entinen työntekijä kertoo haastattelussa.

Talvivaara kiistää väärän tiedon nikkelilastista

Talvivaarasta kiistetään Long Playn väitteet ensimmäisen nikkelilastin suuruudesta.

– Alkuvaiheen nikkelituotemäärä on täsmälleen niin kuin Talvivaara on se markkinoille ilmoittanut. 19.2.2009 toimituksessa kyse on ollut nikkelituotteesta, siis rikasteesta, jonka märkäpaino on ollut 100 tonnia ja puhdas nikkelisisältö 26 tonnia sen hetkisellä kosteustasolla, sanoo Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen MTV Uutisille.


Kulissikäynnistyksen jälkeen väliaikaisia viritelmiä purettiin pois ja putkiyhteyksien rakentaminen aloitettiin uudestaan.

Long Playn mukaan yhtiö näyttää antaneen pörssitiedotteessaan väärää tietoa ensimmäisestä nikkelilastista.

Yhtiö tiedotti helmikuussa 2009 lähettäneensä ensimmäiset sata tonnia nikkeliä Harjavallan jalostamoon.

Long Play epäilee väitettä, sillä sen tietojen mukaan kulissikäynnistyksen jälkeen vuonna 2008 nikkeliä tuotettiin niukasti. Toisaalta Talvivaara on tiedottanut myöhemmin, että sen nikkelituotanto vuoden 2009 koko ensimmäisellä neljänneksellä oli vain 26 tonnia.

Perä ei ole kommentoinut väitteitä Long Playlle.

1.9. kello 15: Artikkeliin lisätty Talvivaaran kommentit MTV Uutisille

Lue myös:

    Uusimmat