Long Play: Aallossa levitetty kritiikkiä saanutta lehtoria tukevaa adressia, myös osa kollegoista puolustaa – professori kutsui lehtoria kritisoineita oppilaita "me-too -kaheleiksi"

Tutkivan journalismin verkkojulkaisu Long Play kertoi perjantaina, että osa Aalto-yliopiston opiskelijoista ja opettajista on ottanut voimakkaastikin kantaa kritiikkiä saaneen vanhemman lehtorin Tuomas Laitisen puolesta.

Long Play julkaisi tiistaina jutun, jossa joukko Aalto-yliopiston muodin linjan opiskelijoita syytti Laitista siitä, että tämä on nöyryyttänyt ja haukkunut heitä. Opiskelijoiden mukaan Laitinen olisi myös suosinut tiettyjä opiskelijoita.

Lehden mukaan ilmapiiri koulussa on kiristynyt jutun julkaisun jälkeen. Osa opiskelijoista on kerännyt Laitisen tueksi adressia. Myös jutussa haastateltujen opiskelijoiden mielenterveyttä ja motiiveja on kyseenalaistettu.

Long Playn mukaan muodin oppiaineen johtaja Kirsi Niinimäki on myös levittänyt Laitista tukevaa adressia opiskelijoille. Viesti on lehden tietojen mukaan ollut Aallon tai muodin oppiaineen henkilökunnan ainut yhteydenotto opiskelijoihin alkuperäisen artikkelin julkaisun jälkeen.

Niinimäki ei vastannut STT:n yhteydenottopyyntöihin.

"Me-too -kahelit voivat mennä muualle opiskelemaan"

Osa Aallon henkilökunnasta on keskustellut asiasta sosiaalisessa mediassa. Joissain kommenteissa opiskelijoiden kokemuksia on kyseenalaistettu voimakkaastikin henkilökunnan toimesta.

Esimerkiksi Aallon markkinoinnin laitoksen professori Henrikki Tikkasen nimissä asiaa on kommentoitu hänen kollegansa julkisessa Facebook-statuksessa käydyssä keskustelussa usealla eri kommentilla.

– Kumpi on arvokkaampi, kova kansainvälinen taso vai se, ettei joku kaheli koe tulleensa kaltoin kohdelluksi (vaikka oletettavasti vain on itse huono?), Tikkanen kirjoitti.

Hän kirjoitti myös, että "minusta nämä me-too -kahelit voisivat mennä muualle opiskelemaan." Tikkanen vihjailee, että lehtori voisi olla salaliiton uhri ja kysyy, voisiko juttu olla "fabrikaatiota".

STT ei tavoittanut Tikkasta kommentoimaan eikä täten voinut kysyä häneltä kommenteista tai varmentaa niiden aitoutta. Tikkasen Facebook-tilin julkiset tiedot täsmäävät hänen Aalto-yliopiston sivuilla oleviin tietoihinsa.

Aalto-yliopiston opetusta ja tutkimusta johtava provosti Kristiina Mäkelä kommentoi Twitterissä Tikkasen näkemyksiä ja kirjoitti, etteivät tällaiset kommentit edusta Aalto-yliopiston linjaa.

– Aalto edellyttää henkilöstöltään ja opiskelijoiltaan toisia kunnioittavaa käyttäytymistä kaikissa tilanteissa.

"Kasvakaa aikuisiksi"

Long Playn mukaan Aallon opettaja Aamu Salo puolestaan julkaisi Instagramissa tekstin, jossa hän syytti Laitista kritisoineita opiskelijoita "emotionaalisten työkalujen puutteesta" ja puhui "koston tavoittelusta". Hän kehotti heitä "kasvamaan aikuiseksi".

– En tarkoittanut syyttää ketään, vaan sanoin oman mielipiteeni, Salo kommentoi STT:lle päivitystään. Hän työskentelee neulonnan tuntiopettajana Aalto-yliopistossa.

Oletko syyttänyt opiskelijoita "emotionaalisten työkalujen puutteesta"?

– Olen tarkoittanut, että tällaisissa tilanteissa tarvitaan emotionaalisia työkaluja eikä näissä tilanteissa kannata tavoitella kostoa, jossa mennään julkisesti riipimään asioita, vaan voisimme yhdessä keskustella asioista – se on kasvamisprosessi, jossa olisi hyvä osata kyseenalaistaa myös itseään.

Long Playn mukaan muodin linjan johto on ollut tietoinen Laitisen käytöksestä jo vuosien ajan, mutta asiaan ei ole puututtu.

Salo on aiemmin ollut opiskelija Aallossa, mutta on nykyisin opettajana.

Olet opettajana valta-asemassa suhteessa opiskelijoihin. Onko sinusta asiallista ottaa kantaa tällä tavalla sosiaalisessa mediassa?

– Minusta oma sosiaalisen median kanava on ystävilleni ja tuttavilleni. Suurin osa ystävistäni on tällä alalla. Koen, että minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni asiasta, joka koskettaa omia opintojani.

Salo sanoo valmistuneensa tekstiili- ja vaatetusosastolta viime vuonna ja kommentoineensa asiaa ensisijaisesti "entisenä opiskelijana".

– Tosi moni ihminen kommentoi tätä asiaa julkisuudessa käymättä meidän laitoksella tai ymmärtämättä, mitä muodin opiskelu tarkoittaa. Haluaisin, että kaikki osapuolet pystyisivät keskustelemaan asiasta rakentavasti ja ilman syytöksiä.

Aalto: Selvitämme asiaa

Aallon Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen sanoo STT:lle, että ei ole itse nähnyt adressin jakoa ja sosiaalisen median päivityksiä, viitaten Salon ja Niinimäen toimintaan.

Hän sanoo, että Laitista tukevan adressin jako on tehty opiskelijoiden, ei henkilökunnan toimesta.

Jos Long Playn väitteet pitävät paikkansa, onko tämä asiallista käytöstä opettajilta?

– Selvitämme nuo lausunnot, mutta tietenkään tämä ei olisi toiminta-ohjeiden mukaista.

Tällä hetkellä Laitisen nimittämisprosessi professoriksi on keskeytetty siksi aikaa, kunnes selvitys valmistuu.

– Teemme selvityksen ja katsomme tilannetta sitten.

Hänen mukaansa yliopisto on myös ollut yhteydessä opiskelijoihin opiskelijajärjestöjen kautta jutun julkaisun jälkeen.

– Olemme keskustelleet Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden opiskelijajärjestö Tokyon kanssa ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. Molemmat ovat julkaisseet kannanoton ja meiltä on tulossa vastaus siihen. 

Lue myös:

    Uusimmat