Useimmissa loisteputkivalaisimissa piilee palovaara, josta moni ei ole lainkaan tietoinen. Jos valaisimeen tulee vika, se saattaa kuumeta hetkessä yli 200-asteiseksi ja aiheuttaa tulipalon. Helposti vaihdettavissa oleva toimintahäiriön tunnistava turvasytytin on edullinen turva tulipalojen varalta.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tilastojen mukaan valaisin on toiseksi yleisin sähköpalojen aiheuttaja Suomessa.Toisin kuin kärkipaikkaa pitävän sähkölieden kohdalla, valaisinpaloissa syypäänä on lähes aina itse valaisin, ei sen käyttövirhe. Toisin sanoen valaisimiin tulee jokin vika, jonka seurauksena ne palavat.
Yksi yleisimmistä palohälytyksiä aiheuttavista valaisintyypeistä on loisteputki. Viime kuukausien aikana Pelastustoimen hälytystehtävien joukossa on ollut kymmenkunta keskisuuren tai suuren rakennuspalon sammutustehtävää, joiden syynä on ollut syttynyt valaisin. Esimerkiksi heinäkuussa loisteputkivalaisimia ylikuumeni valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa.
Perinteinen loisteputki on riski
Loisteputkivalaisin, jossa on magneettinen kuristin, muodostaa vikaantuessaan vakavan riskin. Kun putkesta vuotaa kaasua, perinteinen sytytin yrittää sytyttää putkea turhaan. Valaisimen komponentit voivat tällöin kuumentua erittäin nopeasti yli 200-asteisiksi ja sytyttää esimerkiksi ympäröivät rakenteet palamaan.
Markkinoilla on myös elektronisella kuristimella varustettuja loisteputkilamppuja, joissa samanlaista vaaraa ei ole, mutta juuri magneettiset loisteputkivalaisimet ovat Suomessa elektronisia huomattavasti yleisempiä. Elektroninen turvasytytin tunnistaa myös muita vikoja valaisimesta, jotka toteutuessaan voivat aiheuttaa tulipalon.
– On oikeastaan pöyristyttävää että tavallisia palovaarallisia sytyttimiä saa ylipäänsä myydä. Mielestäni yksi iso askel kiinteistöjen paloturvallisuuden parantamisessa olisi kieltää perinteisten sytytinten myynti kokonaan. Monissa yrityksissä käytetään paljon loisteputkivalaisimia. Vikatilassa olevaa loisteputkivalaisinta ei pysty aina havaitsemaan silmämääräisesti ellei se vilku tai särise, toteaa vahingontorjuntapäällikkö Niko Satto Ifistä.
Edullinen ja yksinkertainen ratkaisu
– Tämä koko ongelma on ratkaistavissa helposti ja melko edullisesti. Kun perinteiset sytyttimet korvaa elektronisilla turvasytyttimillä, ne eivät yritä sytyttää vikaantunutta putkea eivätkä siten kuumenna valaisinta, sanoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö ja Suomen Palontutkijat ry:n puheenjohtaja Tuomas Pälviä .
Turvasytytin on vain viisi euroa tavallista sytytintä kalliimpi. Kun niitä ostaa esimerkiksi sata kappaletta kerralla yrityksen tarpeisiin, hintaero putoaa pariin euroon.
– Se on todella pieni summa, kun kyse on paloturvallisuudesta. Myös sähkölasku pienenee ja lamppujen vaihtoväli pitenee, jos lamput toimivat kuten pitääkin. Normaalisti tavalliset sytyttimet vaihdetaan aina loisteputken vaihdon yhteydessä. Turvasytyttimien käyttöikä on moninkertainen normaaleihin sytyttimiin verrattuna, joten turvasytyttimiä ei tarvitse vaihtaa yhtä usein, sanoo Ifin vahingontorjuntapäällikkö Niko Satto .
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää