Lohduton tunteenpurkaus tallentui videolle – Jari-Matti Latvala kertoo kirjassaan dramaattisen tilanteen taustat: "Olin varma, etteivät he enää jaksaisi"

10:25
Jari-Matti Latvala erikoishaastattelussa: Rallitähden uran ja elämän kipeät käänteet esillä uutuuskirjassa.

Jari-Matti Latvala taustoittaa tuoreessa elämäkertakirjassaan Elämän erikoiskoe (Otava) tunteenpurkaustaan, joka on hämmästyttänyt Youtubessa yli 10 vuoden ajan.

– Vasen yks sata ja huomio jarru oikee seiska.

Miikka Anttila lukee Latvalalle, 21, nuottia vuoden 2006 Saksan MM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Kaksikko kilpaili tuolloin Stobart-tallin Ford Focus WRC:llä, ja kyseessä oli viimeinen kausi ennen kuin Latvala pääsi kiertämään täyttä MM-sarjaa.

WRC-auto oli vuokrattu kaikkiaan neljään MM-ralliin kyseisellä kaudella, mutta Latvalan kannalta valitettavaa oli se, että niistä yhtä vaille kaikki ajettiin asfaltilla – hänelle huonosti sopivalla alustalla.

Maaliskuussa Espanjassa Latvala oli ajanut sillankaiteeseen. Huhtikuussa Korsikalla hän oli taistellut kuudennesta sijasta, mutta kilpailu päättyi ulosajoon ja peukalon murtumiseen kolmesta kohdasta. Edessä oli leikkaus ja kuuden viikon sairausloma.

Latvala palasi WRC-auton rattiin MM-ralleissa elokuussa Saksassa. Asfaltilla. Ja taas rytisi.

Kun Anttila oli lausunut edellä mainitut nuotit, Latvala käänsi mutkaan sisään. Auto ei kuitenkaan lähtenyt kääntymään vaan luisti vasen etukulma edellä aitaan.

Video tapahtumista on julkaistu Youtubessa. Huomio ei kiinnity niinkään siihen, mitä ulosajossa tapahtuu, vaan siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Nuori kuljettajalahjakkuus on hädissään ja yrittää turvautua huomattavasti kokeneempaan kartanlukijaansa.

– Eikä. Ei voi olla totta, Latvala sanoo ja yrittää vielä saada autoa liikkeelle.

– Jätetään tähän, Anttila toteaa.

– Eikä, Latvala toistaa.

– Ei sille mitään voi, Anttila yrittää rauhoitella.

– Ei voi olla totta! Miikka, Miikka, Latvala hätääntyy ja painaa päätään rattiin.

– Voi vittu.

– Auta mua. Mä en kestä. Mä en pysty. Mä en pysty, Latvala jatkaa lohduttomalla itkunsekaisella äänellä.

– Hei, rauhoitu. Rauhoitu!

– Mä en pysty rauhoittumaan. Miikka auta mua nyt.

Kaksikko nousee autosta. Kilpailu on heidän osaltaan ohi, vaikka he palaavatkin seuraavana päivänä reitille superrallisäännön turvin.

Tuoreessa kirjassaan Latvala taustoittaa 14 vuoden takaista tunteenpurkaustaan.

– En itkenyt kisan loppumista vaan sitä, että pelkäsin uran loppuvan. Olin varma, etteivät Malcolm (Ford-pomo Wilson) ja (manageri Timo) Jouhki enää jaksaisi. Heillä oli hermot kireällä ulosajojen ja epäonnistumisten jälkeen. Pelkäsin Malcolmin reaktiota, ja olin järkyttynyt, kun kolmesta kisasta oli tullut kolme ulosajoa.

Epävarmuudesta huolimatta Latvala rohkaistui lopulta avaamaan suunsa ja keskusteli Wilsonin kanssa loppukauden kisaohjelmasta. Hän halusi päästä näyttämään taitojaan soralle.

Ja mahdollisuus tuli. Latvala ajoi kauden päättäneen Walesin MM-rallin Fordin upouudella WRC-autolla ja taisteli siinä päätöspäivänä jopa kolmannesta sijasta vuoden 2003 maailmanmestaria, Subarulla ajanutta Petter Solbergia vastaan.

Malcolm haistoi vaaran ja käski Jari- Mattia unohtamaan Solbergin. Kunhan auto tulisi maaliin, olisi sijoitus loistava. Enempää ei tarvinnut tavoitella. Jari-Matti totteli ja sijoittui neljänneksi. Näin hän lunasti lupauksensa soralla ja astui urallaan jälleen askeleen eteenpäin.

Jari-Matti Latvala on MTV Uutiset Liven suorassa haastattelussa torstaina noin klo 9.30! Seuraa suoraa lähetystä mtvuutiset.fi -sivustolta.

Kursivoidut kohdat ovat otteita Riikka Smolander-Slotten kirjoittamasta Jari-Matti Latvalan elämäkertakirjasta Elämän erikoiskoe (Otava).

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja