Indonesiassa eilen tapahtuneen lento-onnettomuuden tuhoutuneen koneen jäänteitä on alettu tuoda Indonesian Jakartan satamaan. Osat kootaan satamaan tutkimuksia varten.
Indonesialaisen lentoyhtiö Sriwijaya Airin lento SJ182 Jakartasta Pontianakiin Borneolle katosi eilen tutkasta pian nousunsa jälkeen. Indonesian viranomaiset kertoivat aiemmin löytäneensä paikan, jossa koneen uskottiin syöksyneen mereen.
Jäänteiden joukossa uskotaan olevan muun muassa lentokoneen korkeusmittarin tutka, pelastusliukumäki sekä osa lentokoneen perärakenteista.
Etsinnät kohdistuvat nyt uhrien ja suurikokoisten jäänteiden etsintään. Lisäksi viranomaiset yrittävät kuumeisesti löytää koneen mustat laatikot. Sunnuntaina tulleen tiedon mukaan mustien laatikoiden sijainti on varmistunut.
Viranomaiset aloittavat myös jo löydettyjen osien tutkimisen.
Lue myös: MTV Uutiset seuraa Indonesian lentoturmaa: Koneen mustat laatikot on paikannettu – antaa toivoa syöksyn syyn selviämiselle
Myös ruumiinosia löydetty
Uutistoimisto AFP:n mukaan tutkijat ovat lisäksi löytäneet ruumiinosia merestä Jakartan rannikkoalueelta.
Jakartan poliisin tiedottajan mukaan poliisi on saanut haltuunsa kaksi ruumispussia, joista toisessa on matkustajien tavaroita ja toisessa ruumiinosia.
Koneessa oli 50 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä, kertoi maan liikenneministeri Budi Karya Sumadi tiedotustilaisuudessa eilen. Matkustajien joukossa kerrottiin olleen seitsemän lasta ja kolme vauvaa. Viranomaisten mukaan kaikki koneessa olleet olivat indonesialaisia.