Alkaneesta viikosta on jälleen puhuttu yhtenä mahdollisena ratkaisuviikkona rauhan löytämisessä Ukrainaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lupasi jo ennen tammikuista virkaan nousemistaan "lopettaa" sodan Ukrainassa ensimmäisenä päivänään. Liioittelun hän on jo myöntänyt, mutta seuraava merkkipaalu on käsillä.
Kuluvan viikon tiistaina tulee vastaan yhdysvaltalaisittain tärkeänä pidetty merkkipaalu, kun Trumpilla tulee sata päivää täyteen toista virkakauttaan. Yhdysvalloissa on tapana katsoa, mitä kukin presidentti on saanut aikaan sadan ensimmäisen päivän aikana.
Trumpilla on siis kova tarmo päällä rauhan aikaansaamiseksi. Kallis aseapu Ukrainalle alkaa uuvuttaa Yhdysvalloissa, sanoo sotaa seuraava MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
– Ei voi varsinaisesti sanoa, että Yhdysvallat hakisi Ukrainan kannalta mitenkään mieluisaa lopputulosta, vaan he hakevat sodan loppumista, Luhtala kommentoi MTV Uutiset Liven lähetyksessä maanantaina.
Lue myös: WSJ: Suomi tehnyt kaksi hälyttävää havaintoa Venäjästä – itärajan takana tapahtuu
Vähintään tulitaukoa toivotaan muuallakin kuin rapakon takana.
– Kaikkihan tässä rauhaa haluaa. Ukraina on aivan lopussa, sanoo MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Niko Nurminen.
