LM: Puolustusvoimien kasvisruokalinjaus tuli yllätyksenä puolustusministerille – "Armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla"

Niinistö: Odotetaan parasta, varaudutaan pahimpaan 9:34

Puolustusvoimien uusi kasvisruokalinjaus tuli yllätyksenä puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin.).

Video: Puolustusministeri Jussi Niinistö haastattelussa Huomenta Suomen haastattelussa Porissa kesällä.

Asiaa Lännen Medialle kommentoinut Niinistö kertoo pyytävänsä Puolustusvoimilta selvityksen asiasta.

Ministeri myös tähdentää, että varusmiehille teetetyn kyselyn mukaan vain puoli prosenttia kannattaa kasvisruokaa. Hänen mukaansa näiden lukujen valossa uusi linjaus vaikuttaa ideologiselta valinnalta.

– Vanhan viisauden mukaan armeija marssii vatsallaan. Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla, Niinistö kommentoi.

Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että syksystä lähtien armeijassa on joka viikko kasvisruokapäivä. Viikossa on kahdella aterialla tarjolla pelkkää kasvisruokaa, mutta samana päivänä kasvisruokaa ei ole sekä lounaalla että päivällisellä.

Lue myös:

    Uusimmat