LM: Poliisi tutkii Kiuruveden hoivakodin koronakuolemia taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvinä laiminlyönteinä

Poliisi tutkii, pääsikö koronavirus leviämään Kiuruvedellä sijaitsevassa Attendon hoivakodissa keväällä taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvien laiminlyöntien takia, kertoo Lännen Media (LM).

Itä-Suomen poliisilaitoksen talousrikosyksikkö tutkii Attendon hoivakodin koronakuolemia muun muassa kuolemantuottamuksina.

Attendon Kiuruvedellä sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa kuoli keväällä yhdeksän asukasta ennen kuin hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle. Yhteensä ainakin 12 hoivakodin asukasta kuoli koronavirukseen kevään aikana.

Taloudellinen hyöty voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi toimintaan osoitettuja puutteellisia resursseja, LM kertoo.

Epäiltyjen määrä on poliisin mukaan pitkälti yli toistakymmentä. Attendon mukaan poliisi on kuullut joitakin sen työntekijöitä rikoksesta epäiltyinä.

Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist sanoo Lännen Medialle, ettei hänellä ei ole tiedossa seikkoja, joiden perusteella Attendo olisi voinut saada taloudellista hyötyä tapauksessa.

Poliisi aloitti esitutkinnan hoivakodin koronakuolemista toukokuussa. Esitutkinta valmistunee vuoden loppuun mennessä, poliisi arvioi LM:lle.

Lue myös:

    Uusimmat