LM: Päätös valinnanvapaudesta sote-palveluissa lykkääntyy syksyyn

Päätös siitä, miten suomalaiset saavat jatkossa valita sosiaali- ja terveyspalvelunsa tuottajat, on lykkääntymässä pitkälle syksyyn, uutisoi Lännen Media.

Sosiaali- ja terveysministeriön sote-muutosjohtaja Sinikka Salo ja valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala vahvistavat Lännen Medialle, että lähipäivinä esittelyyn tuleva sote-lakipaketti ei sisällä palveluiden valinnanvapauteen liittyvää osuutta.

Palveluiden valinnanvapaudesta tullaan päättämään vasta myöhemmin tänä vuonna. Todennäköisimmin päätös tulee marraskuussa, arvioi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Lännen Medialle.

Alun perin hallituksen piti esitellä sosiaali- ja terveyspalveluita käsittelevä järjestämislakiluonnos jo toukokuussa ja saada se lausuntokierrokselle kesäkuussa. Aikataulu on kuitenkin venynyt suunnitelmista huomattavasti.

Sote-asiaa valmisteleva reformiministeriryhmä aikoo kokoontua vielä ainakin tänään torstaina ja lakipaketin julkistuksen odotetaan tapahtuvan aikaisintaan perjantaiaamuna.

Lue myös:

    Uusimmat