Video: Hallitus raottaa sote-päätöksiään – mikä rooli yksityisille yrityksille?

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta ja järjestämisestä tulevaisuudessa kuullaan tänään lisätietoa. Hallitus lupasi eilen kehysriihen tiedotustilaisuudessa, että sote-linjauksista tiedotetaan tänään aamupäivällä.

Infotilaisuus pidetään klo 9.30. MTV Uutiset näyttää infon suorana nettisivuillaan. 

Hallitukselta odotetaan tietoa muun muassa siitä, miten sote-palveluista vastaavat 18 maakuntaa saavat vastaisuudessa rahoituksensa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirtyy vuoden 2019 alusta kunnilta maakunnille.

Keskustelua on viime kuukausina käyty erityisesti siitä, pystyvätkö kaikkein pienimmät maakunnat vastaamaan alueensa palveluista ja minkälaisia yhteistyömalleja maakuntien välille tarvitaan.

Hallituspuolueet ovat joutuneet vääntämään viime viikkoina kättä tiettävästi varsinkin siitä, minkälainen rooli yksityisille yrityksille annetaan uudistuksessa ja mitä jätetään julkisen sektorin hoidettavaksi. Myös tästä rajanvedosta odotetaan hallitukselta tänään lisätietoa.

Hallitus on luvannut saada keskeiset sote-lait valmiiksi lausuntokierrosta varten toukokuun alkupuolella.

Hallitus pitää tänään infotilaisuuden täsmennetyistä sote- ja aluehallintouudituksen linjauksistaan.

Hallituksen linjauksia esittelevät perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä ja sisäministeri Petteri Orpo

Lue myös:

    Uusimmat