Live klo 21: Mistä säästetään seuraavaksi? Hallitus paljastaa lähivuosien talouslinjauksensa

Hallitus on viimeistellyt lähivuosien talouslinjansa kehysriihessä. Hallituksen on määrä kertoa tänään julkisen talouden suunnitelmastaan vuosille 2017–2020. Hallitus on sopinut, että julkista taloutta vahvistetaan yhteensä 4 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana.

Hallitus on viime vuoden aikana perunut muun muassa makeisten ja jäätelön veron sekä luopunut suunnitelmasta yhdistää eläkeläisten asumistuki yleiseen asumistukeen. Samalla marraskuussa kerrottiin, että hallitus puolittaa lääkemenoista tavoittelemansa säästöt.

Hallitusohjelman mukaan korvaavat säästöt pitää löytää samalta hallinnonalalta kuin perutut säästöt.

Isoin aukko tavoiteltuihin julkisen talouden sopeutustoimiin on kuitenkin tullut siitä, että inflaatio on painunut lähelle nollaa. Päätös tiettyjen sosiaalietuuksien indeksijäädytyksistä ei tuotakaan niin paljon säästöjä kuin on laskettu.

Indeksileikkauksen sulaminen nakertaa säästötavoitetta 300 miljoonan edestä. Lisäksi säästötavoitteesta kerrotaan huvenneen 100 miljoonaa, kun kunnat eivät ole toteuttaneet niille mahdollistettuja säästöjä.

Kehysriihestä hallitukselta odotetaan myös päätöksiä kasvupanostuksista. 

Lue myös:

    Uusimmat