Mainos

Video: Pitkään väännetty kiky allekirjoitettiin – Kattavuuden lisäämiselle kaksi kuukautta aikaa

9:30

Työmarkkinaosapuolet ovat allekirjoittaneet tänään kilpailukykysopimuksen Kesärannassa.

Kilpailukykysopimuksen kattavuuden lisäämiselle on kaksi kuukautta aikaa, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä.

Sopimuksen kattavuus on Sipilän mukaan nyt noin 86,5 prosenttia. Jos kattavuus ylittää 90 prosentin rajan, on hallitus luvannut alentaa verotusta 515 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Muutoin veroale on 415 miljoonaa.  

Sipilän mukaan 90 prosentin rajoille päästään, jos apteekkiala ja rahoitussektori liittyvät sopimukseen.  

Paikalla Kesärannassa olivat työmarkkinaosapuolien edustajat.

Kilpailukykysopimus eli Kiky on ollut alkukesän puhutuin termi ja pääministeri Sipilän iso projekti.

Perjantaina 3. kesäkuuta Metalliliiton hallitus päätti lähteä mukaan kilpailukykysopimukseen. Metalliliiton kanta oli ratkaiseva monelle muulle järjestölle.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvaili blogissaan kilpailukykysopimusta historialliseksi päätökseksi. Sipilä myös esitti kiitoksensa sopimuksen neuvottelijoille.

Tänään aamulla oikeus- ja työministeri Jari Lindström kiitteli työntekijäliittoja kilpailukykysopimuksen syntymisestä MTV3-kanavan Huomenta Suomessa.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.