Video: Helsingin kaupunki ja Guggenheim-tukisäätiö avaavat salaisen museoesityksen sisältöä

Helsingin kaupungin ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiön tuore esitys Guggenheim-museon perustamiseksi Helsinkiin esitellään tänään kello 9.30 alkavassa tiedotustilaisuudesta. Esityksen sisältöä ei ole paljastettu etukäteen. MTV Uutiset välittää tilaisuuden suorana verkkosivuillaan.

Esityksestä kertovat Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen sekä tukisäätiön puheenjohtaja Ari Lahti.

Yle uutisoi keskiviikkoiltana saaneensa tietoja, joiden mukaan Guggenheim olisi saamassa kymmenien miljoonien rahoituksen yksityisiltä rahoittajilta. Summaksi kerrottiin 66,4 miljoonaa euroa.

Helsingin Guggenheim-museohanke on ollut vireillä jo vuodesta 2011 saakka. Hanke on kuitenkin takkuillut, sillä sille ei ole myönnetty valtion rahoitusta. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) totesi viime budjettiriihen yhteydessä, että museolle ei myönnetä rahoitusta valtion varoista.

Tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ari Lahti on aiemmin sanonut, että museo ei nouse ilman valtion tukea.

Koko hankkeen rakennuskustannuksiksi on arvioitu jopa 140 miljoonaa euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat