Moni pitää joulun sukujuhlia nyt virheenä, kertoo Lissabonissa asuva suomalaisnainen STT:lle.
Jos viime keväänä Portugali vielä selvisi koronaviruksesta suhteellisen vähällä, viime viikkoina maan terveydenhuoltojärjestelmä on joutunut polvilleen koronaviruksen ja sen herkemmin tarttuvan brittimuunnoksen edessä. Sairaalat ja hautaustoimistot ovat täyttyneet ääriään myöten.
Tällä viikolla tiukkojen rajoitusten vaikutus on vihdoin alkanut näkyä koronaluvuissa. Mieliala ei silti ole vielä kovin toiveikas, kertoo Lissabonissa asuva Saara Helkala STT:lle videopuhelun välityksellä.
– Juuri nyt tunnelma on varmaan kaikilla aika lamaantunut ja melankolinen, kun tuntuu, että tämä ei ikinä mene ohi.
Ensiapuun ei pääse
Helkalaa järkyttivät erityisesti kuvat ambulansseista, jotka joutuivat jonottamaan tunteja ensiapuun. Siinä vaiheessa hänelle konkretisoitui se, mitä tarkoittaa puhe siitä, että terveydenhuollon kapasiteetti ei kestä: ensiapuun ei yksinkertaisesti pääse.
Rajoitukset julistetaan Portugalissa aina 15 päiväksi kerrallaan, Helkala kertoo. Tällä hetkellä huhupuheet kertovat, että rajoitukset voisivat jatkua huhtikuun alkuun.
– En usko, että kukaan täällä uskoo, että tämä vielä maaliskuun alussa yhtään helpottaisi.
Maailman synkimmät koronakäyrät
Koko tammikuun koronakäyrät osoittivat aina vain ylöspäin. Uutistoimisto AFP:n mukaan kahden viime viikon aikana Portugalissa on ollut suhteellisesti eniten koronatartuntoja ja -kuolemia koko maailmassa.

