Lisätietoa Nurmijärven ampumisesta: Mies surmasi itsensä huoltoaseman pihalla – pahoinpiteli ensin entistä naisystäväänsä

Nurmijärvellä sattui ampumavälikohtaus – tältä paikan päällä näyttää 1:01
Tältä paikan päällä näytti ampumavälikohtauksen jälkeen.

Nurmijärvellä oli tiistai-iltana ampumavälikohtaus. Tilanteessa kuoli yksi henkilö.

Tilanne tapahtui huoltoasema Myllykukon pihalla. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo MTV Uutisille, että mies ampui haulikolla ensin kahta pakenevaa ihmistä päin, mutta ei osunut. Tämän jälkeen mies ampui itsensä huoltoaseman mittarikentällä. 

Tilanteen taustalla oli Tyynelän mukana parisuhteeseen liittyviä seikkoja. Mies oli hänen mukaansa pahoinpidellyt paikalla ollutta entistä naisystäväänsä ennen ammuskelua. Nainen oli ollut paikalla, sillä mies oli sopinut tapaamisen henkilökohtaisten tavaroiden luovuttamista varten. 

– Siinä on alkuun ollut pahoinpitelytilanne, jossa naishenkilö on poistunut paikalta ja tämä entinen mies on sitten mennyt autolleen, hakenut haulikon ja pian tämän jälkeen ampunut kaksi laukausta tätä pakenevaa naista sekä hänen seurassaan ollutta miestä kohti. Laukaukset eivät osuneet.

– Tämän jälkeen mies on mennyt mittarikentälle ja ampunut itsensä.

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä asiasta tiedoteta enempää. 

Silminnäkijä kertoi eilen illalla MTV Uutisille, että huoltoaseman pihalla oli tilanteen jälkeen yksi kuollut henkilö.

Lue myös:

    Uusimmat