Ontuva mies käveli poliisia vastaan ravintolan pihalla – pian selvisi, että häntä oli ammuttu

Välienselvittely johti ampumiseen Nurmijärven keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla viikko sitten sunnuntaina.

Hätäkeskuksen kautta poliisi sai tiedon, että ravintolan ulkopuolella on ammuttu.

Kun ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle, heitä vastaan käveli ontuva mies. Pian selvisi, että häntä oli ammuttu. Heti tämän jälkeen selvisi, että kaikki ampumiseen epäillyt henkilöt olivat ehtineet jo poistua paikalta ennen partion saapumista.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun neljän hengen seuruseen ja vanhemman miehen välille tuli riitaa, joka eteni ravintolan tuulikaapissa käsirysyksi.

– Tämän jälkeen tilanne oli edennyt laukauksiksi ravintolan ulkopuolella, kertoo tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisi on selvittänyt ampumiseen osallistuneet henkilöt. Kaksi epäillyistä on vangittu, kolmas henkilö on tavoitettu ja kuulusteltu. Vain neljättä henkilöä poliisi ei ole saanut kinini.

– Kiinniottojen yhteydessä poliisi on takavarikoinut epäiltyjen hallusta useampia käsiaseita, Jämsä jatkaa.

Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeillä tapon yritys, vaaran aiheuttaminen, ampuma-aserikos ja pahoinpitely.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja