Lisää paljastuksia Trumpin lähipiirin yhteyksistä Venäjän lähettilääseen – "Totaalista noitavainoa"

Ei päivää ilman paljastuksia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lähipiirin yhteyksistä Venäjän suurlähettilääseen Sergei Kisljakiin.

Perjantaina uutiskanava CNN kertoi, että Trumpin neuvonantajana toimiva Jared Kushner tapasi Venäjän suurlähettilään joulukuussa New Yorkissa. Kushner on Trumpin vävy.

Kushnerin kanssa samaisessa joulukuisessa tapaamisessa Trump Towerissa oli myös Michael Flynn, joka erosi helmikuussa kansallisen turvallisuuden neuvonantajan tehtävistä valehdeltuaan yhteyksistään Venäjään.

Hallintoviranomaisen mukaan kyse oli Kushnerin, Flynnin ja Kisljakin "tutustumistapaamisesta", joka kesti kymmenkunta minuuttia.

Yhdysvaltalaismedia on kertonut myös kahden Trumpin presidentinvaalikampanjan aikaisen neuvonantajan yhteyksistä venäläisiin.

J.D. Gordon kertoo kaapeliuutiskanava OAN:lle keskustelleensa Kisljakin kanssa heinäkuussa republikaanien puoluekokouksen yhteydessä Clevelandissa heinäkuussa. Kokouksessa Trump nimitettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Carter Page sanoi uutiskanava MSNBC:lle, että hän ei kiistä tavanneensa Kisljakia Clevelandin kokouksessa.

"Noitavainoa" ja "tekopyhyyttä" 

Suurlähettiläs Kisljakin kahdesti ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja tavannut oikeusministeri Jeff Sessions ilmoitti torstaina jääväävänsä itsensä kaikista Trumpin vaalikampanjaan liittyvistä tutkimuksista. 

Demokraatit ovat vaatineet Sessionsin eroa, koska tämä ei tuonut tapaamisia esille kongressin kuulemisessa, jossa häneltä kysyttiin mahdollisista yhteyksistä Trumpin kampanjan ja Venäjän edustajien välillä.

Trump on ilmoittanut luottavansa Sessionsiin. Trump on myös syyttänyt demokraatteja "totaalisesta noitavainosta" Sessionsia kohtaan.

Myöhemmin Trump julkaisi Twitterissä vanhan valokuvan, jossa on demokraattisenaattori Chuck Schumer yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tekstissä lukee: "Meidän täytyisi aloittaa heti tutkinta senaattori Schumerista ja hänen yhteyksistään Venäjään ja Putiniin. Täydellistä tekopyhyyttä!" 

Lue myös:

    Uusimmat