Lisa Marie Presley on kuollut

Laulaja ja lauluntekijä Lisa Marie Presley, 54, on kuollut. Presleyn kuolemasta uutisoi muun muassa yhdysvaltalaislehti People.

Priscilla Presley on vahvistanut tyttärensä kuoleman People-lehdelle. Lisa Marie Presley oli Elvis Presleyn ja Priscilla Presleyn tytär.

– Joudun raskaalla sydämellä jakamaan nämä musertavat uutiset, että kaunis tyttäreni Lisa Marie on jättänyt meidät, Priscilla Presley sanoi lausunnossaan uutistoimisto Reutersin mukaan.

Muun muassa sanomalehti Guardianin mukaan Presley joutui sairaalaan torstaina kotikaupungissaan Calabasissa Kaliforniassa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hän sai sydäninfarktin.

Lisa Marie syntyi Memphisissä Tennesseessä vuonna 1968. Vanhempiensa erottua hän muutti ensin äitinsä kanssa Los Angelesiin, mutta palasi myöhemmin isänsä Memphisin kotiin Gracelandiin. Lisa Marie oli vasta yhdeksänvuotias, kun Elvis kuoli vuonna 1977.

Myös Lisa Marie teki uraa laulajana. Hän julkaisi kolme albumia vuosina 2003, 2005 ja 2012.

Lisa Marie esiintyi julkisuudessa viimeksi tiistaina Golden Globe -gaalassa.



Lue myös:

    Uusimmat