Lipponen vuonna 2024 - työn alla muistelmat osa 4

Missä presidenttiehdokkaat näkevät itsensä vuonna 2024? Tämä visainen kysymys heitettiin tänään neljän suurimman puolueen presidenttiehdokkaille Presidentti työhaastattelussa -ohjelmassa MTV3-kanavalla.

Paavo Lipponen (sd.) sai aikaan kanssaehdokkaissa naurunremakan omalla visiollaan.

– Me olemme Niinistön kanssa eläkkeellä, jos luoja suo. Minä olen kirjoittamassa muistelmieni neljättä osaa, joka käsittelee presidenttikauttani. Nuorimmaiseni on siirtynyt turvallisesti opiskelemaan, ja Paavo Väyrynen ja Timo Soini käyvät edelleen kiivasta keskustelua liittovaltiokehityksestä.

Timo Soini (ps.) piti Lipposen näkemystä hyvinkin mahdollisena, ainakin yhdeltä osin.

– Kyllä siihen EU-kriisin selviämiseen 12 vuotta vähintään meneekin, niin ymmärtämätöntä meno on ollut. Uskon, että 12 vuoden päästä itsenäisyys on kuitenkin jo päivän lähempänä, kansat heräävät ja sysäävät Brysselin Bysantin kumoon.

Itse hän arvelee olevansa poliittisen päätöksenteon ytimessä. Missä tehtävässä, sitä hän ei suostu arvioimaan.

– Olen nöyrä luonne, kansan käytettävissä, presidenttinä tai muuten.

Paavo Väyrysen (kesk.) visioissa on tuttua itsevarmuutta.

– Vuonna 2024 olen juuri lopettelemassa toista presidenttikauttani ja siirtymässä taas yrittäjäksi, Väyrynen sanoo.

Sauli Niinistö (kok.) visioi mieluummin Suomea 12 vuoden päästä kuin omaa tilannettaan.

– Elämme tuolloin Suomessa, joka on erinomaisen hyvällä tavalla, kiitos presidentin, joka valittiin vuonna 2012, löytänyt oman paikkansa tässä muuttuvassa maailmanjärjestyksessä. Kävikin niin, että uhka, joka vallitsi vuonna 2011 muuttuikin mahdollisuudeksi, joka täysin käytettiin hyväksi, Niinistö päättää.

Lue myös:

    Uusimmat