Lintuinfluenssatapauksia kolmella uudella turkistarhalla

Pikkukunnassa pelätään lintuinfluenssan kaatavan turkistarhat – "Se on heidän elinkeinonsa" 2:05
Pikkukunnassa pelätään lintuinfluenssan kaatavan turkistarhat – "Se on heidän elinkeinonsa".

Lintuinfluenssatapauksia on todettu kolmella uudella turkistarhalla, Ruokavirastosta kerrotaan.

Kyseisten tarhojen näytteet on otettu jo heinäkuun loppupuolella, mutta tartunnat saatiin todettua vasta keskiviikkona. Laboratoriossa kesti Ruokaviraston mukaan tavallista pidempään, sillä virusmäärät olivat näytteissä pienet.

Kaikki kolme turkistarhaa sijaitsevat Keski-Pohjanmaalla. Kaksi tarhoista sijaitsee Kaustisella ja yksi Kannuksessa.

Lintuinfluenssaa on todettu tänä vuonna yhteensä 24 turkistarhalla. Kokonaisuudessaan lintuinfluenssatapauksia on havaittu Suomessa 26, selviää Ruokaviraston sivuilta.

Uusien tartuntojen lisäksi myös yhdellä uudella tarhalla on todettu virusmuunnoksia.

Ruokavirastossa on myös valmistumassa kaksi uutta päätöstä turkiseläinten lopettamiseksi. Niiden valmistumisen myötä lopettamispäätökset koskevat yhteensä noin 90 000:ta eläintä. Uusia eläinten lopettamispäätöksiä tulee noin 6 000.

Uusien päätösten tullessa voimaan lopettamispäätöksiä on annettu yhteensä kymmenelle turkistarhalle. Kuudella tarhalla on pitänyt lopettaa kaikki eläimet ja neljällä osa eläimistä.

Lue myös:

    Uusimmat