Lintilä: Yritysten saama pelastuspaketti julkaistaan huomenna – "Isoimmassa pulassa ovat pienet ja keskisuuret yritykset"

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) mukaan viikonlopun aikana on  juostu kasaan toimenpiteitä, joilla voidaan auttaa koronaviruksesta kärsivien pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmia.

Lintilä kertoo, että keskeisten toimijoiden, kuten pankkien, Finnveran, verottajan ja eläkekassojen kanssa on käyty läpi toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa yritysten taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen tänä erittäin haastavana aikana. Keinojen on tarkoitus olla sellaisia, joita pystytään toteuttamaan verrattain nopeasti.

– On tullut selväksi, että isoimmassa pulassa ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Heidän puskurit eivät kestä tällaista talouden kassavirran romahdusta, mitä nyt on tapahtunut. 

Lintilän mukaan kaikki yksittäiset toimenpiteet on tarkoitus tuoda julki huomenna laajemman, hallituksen viisikon, järjestämän infon yhteydessä.

– Yksi keskeinen osa yritysten pelastuspakettia on vakuuksien arviointi. Sen kanssa teemme eniten töitä, Lintilä raottaa. 

"Verohallinnolta ja pankeilta tarvitaan valppautta"

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi eilen Uuden Suomen blogissa, että toimenpiteet ovat alkuun yritysten rahoitusta turvaavia. 

– Yritykset voivat hakea Verohallinnolta ennakkoverojen alentamista tulosten heiketessä. Valmistelemme valtiovarainministeriössä nopealla tahdilla viivästyskoron pienentämistä erääntyneiden verojen maksujärjestelyn osalta, Kulmuni kirjoitti. 

Kulmunin mukaan niin Verohallinnolta kuin pankeilta tarvitaan nyt valppautta, palvelualttiutta ja arkijärkeä, jotta jokainen suomalainen yrittäjä saisi tarvitsemansa tuen työlleen.

Lue myös:

    Uusimmat