Linja-autokuski puuttui riehuvan nuorisojoukon käytökseen Espoossa – pahoinpideltiin vakavasti

Teinipoika tuomittiin bussikuskin pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen. Oikeus määräsi nuorukaisen myös maksamaan erinäisiä korvauksia yli 20 000 euron edestä. Kuljettaja sai tilanteesta pysyvän vamman.

Väkivallanteko tapahtui Espoossa toukokuussa 2020. Teinipoika matkusti linja-autolla osana nuorisojoukkoa, joka häiriköi ja häiritsi muiden matkantekoa.

Kun linja-auton kuljettaja puuttui nuorten huonoon käytökseen ja yritti poistaa joukkoa bussista, 17-vuotias kävi tämän kimppuun ja muun muassa löi tätä useita kertoja nyrkillä päähän.

Kuljettaja sai tilanteessa murtumia kasvoihinsa. Väkivalta ja sen aiheuttamat vammat aiheuttivat miehelle pysyvän näkövamman sekä psyykkisiä oireita.

Oikeudessa nuori mies myönsi tapahtumat ja syytteen nuorena tehdystä pahoinpitelystä. Hän puolustautui sillä, että oli tapahtumien aikaan sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja kärsi päihdeongelmasta. Hän kertoi elämänsä olleen sekaisin ja tehneensä "paljon tyhmyyksiä".

Mies kertoi katuvansa tekoaan jälkikäteen. Hän kertoi myös, että hänen elämänsä on sittemmin saanut paremman suunnan.

Yli 20 000 euron lasku

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2003 syntyneen miehen 3 kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan uhrille vahingonkorvauksia, oikeudenkäyntikuluja ja joitain muita kuluja reilun 17 000 euron edestä.

Lisäksi mies määrättiin hyvittämään vakuutusyhtiölle 4000 euroa uhrille maksetuista vakuutuskorvauksista.

Maksettavaa jää siis reilusti yli 20 000 euron edestä. Korvaukset olisivat voineet olla suuremmatkin, sillä oikeus kohtuullisti nuorukaisen maksettavaksi määrättyjä korvauksia muun muassa tuomitun nuoreen ikään ja vaikeaan elämäntilanteeseen nojaten.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi hakea muutosta hovioikeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat