Linja-auto kyljelleen Salossa – matkustajat kapusivat ulos kattoikkunasta

Linja-auto suistui aamulla kumolleen Salon Halikossa. Kyydissä oli 11 ihmistä.

Salon Halikossa Vaskion suuntaan ajanut linja-auto suistui aamulla kyljelleen ojaan Vaskiontiellä hieman ennen aamuyhdeksää.

Paikalle hälytettiin runsaasti poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä. Kyydissä olleista kaksi sai lieviä vammoja. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kyydissä olleet pääsivät poistumaan itse linja-autosta kattoikkunan kautta. Matkustajia ohjattiin tarkastettavaksi ja lämmittelemään paikalle tilattuun toiseen linja-autoon.

Alustavassa selvittelyssä kävi ilmi että linja-auto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä pientareelle, jolta kuljettaja ei enää pystynyt ohjaamaan sitä takaisin kaistalle. 

Tapahtumapaikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus ja ajo-olot olivat hyvät.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi on yhteydessä kyydissä olleisiin lähipäivinä.

Linja-auton nosto-operaatio tullee katkaisemaan Vaskiontien liikenteen myöhemmin päivän aikana.

Lue myös:

    Uusimmat