Suuri kolari Kittilässä – bussissa kultakaivoksen työntekijöitä

Kittilässä 7 ihmistä on loukkaantunut linja-auton, pakettiauton ja lava-auton kolarissa. Asiasta kertoo pelastuslaitos. Heistä 4 on loukkaantunut lievemmin ja 3 vakavammin.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan kaikki loukkaantuneet ovat aikuisia, jotka olivat pakettiautossa ja lava-autossa. Bussimatkustajat ja bussin kuljettaja selvisivät vammoitta. Pakettiautossa oli kolme ihmistä ja lava-autossa neljä. 

Neljä lievästi loukkaantunutta vietiin turmapaikalta suojaan kylmältä läheiselle paloasemalle, kolme vakavampia vammoja saanutta puolestaan jatkohoitoon Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle. 

Kolari sattui Könkään kylässä Inarintiellä noin kello 6.15. Poliisi selvittää parhaillaan turman syytä ja sitä, oliko kyseessä nokkakolari vai muunlainen törmäys. 

Linja-auto kuljetti työntekijöitä kultakaivokseen

Pelastuslaitoksen mukaan kolari sattui suoralla tieosuudella, kun joko pakettiauto tai lava-auto lähti ohittamaan bussia. Polanteisella tiellä oli onnettomuushetkellä runsaasti pöllyävää lunta ja huono näkyvyys.  Nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla oli 60 kilometriä tunnissa.

Bussin matkustajina oli työmatkalaisia, jotka olivat menossa Kittilän kultakaivokselle. Bussikuljetus oli kaivoksen tilausajo. 

Liikenne kulkee onnettomuuspaikalla jälleen normaalisti.

Lue myös:

    Uusimmat