Lindsey Vonn: Suuri suru

GettyImages-2194922326
Lindsey Vonn.2025 Francesco Scaccianoce
Julkaistu 21.08.2025 13:23
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

@J_Hultin

Alppihiihdon supertähti Lindsey Vonn kertoo kokeneensa henkilökohtaisen menetyksen. Yhdysvaltalaisen entinen valmentaja Erich Sailer on kuollut.

Alppihiihtopioneeri Sailer oli menehtyessään 99-vuotias.

– On vaikeaa kuvailla, kuinka paljon Erich Sailer vaikutti elämääni, Vonn kirjoittaa Instagramissa.

– Isäni tunsi hänet 62 vuotta. Hän oli osa elämääni syntymästäni asti. On täysin selvää, että ilman häntä en olisi se ihminen tai urheilija, mikä olen tänä päivänä.

Sailer syntyi Itävallassa ja auttoi osaltaan Vonnia saavuttamaan huimaa menestystä alppihiihtäjänä. Sailer muun muassa perusti Yhdysvaltoihin lukuisia kilpaleirejä nuorille hiihtäjille.  Vonn on voittanut olympiakultaa, kaksi MM-kultaa ja 82 maailmancupin osakilpailua. 

Vonn, 40, teki viime talvena paljon huomiota saaneen paluun ammattiurheilun pariin. Hän on kertonut kisaavansa vielä ensi talvena olympialaisissa. 

Tuoreimmat aiheesta

Alppihiihto