Lindex lähtee Kiinaan jätin matkassa

Stockmann-konserniin kuuluva muotiketju Lindex laajenee Kiinaan.

Yhtiö on sopinut kiinalaisen Suning-yhtiön kanssa franchising-yhteistyöstä, jonka tavoitteena on avata Kiinassa sata Lindex-myymälää vuosina 2015-18.

Suning tuo Lindexin tuotteet myös verkkokauppaansa Kiinassa. Kiinan ensimmäinen Lindex avautuu Shanghaissa syyskuussa 2014.

Nykyisin Lindexillä on 33 franchising-myymälää neljän kumppanin vetämänä kuudessa maassa: Saudi-Arabiassa, Arabiemiirikunnissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Serbiassa, Kroatiassa ja Islannissa.

Franchising-liiketoimintamalli tarjoaa Lindexille mahdollisuuden päästä uusille markkina-alueille pienellä riskillä ja tehokkaalla pääomien käytöllä, kerrotaan Stockmannin tiedotteessa.

Kumppani on kaupan jättiläinen

Vuonna 1990 perustettu Suning on yksi Kiinan suurimmista yrityksistä ja 50. sijalla maan Top 500 yritykset -listalla.

Suningin vuosittainen liikevaihto on 230 miljardia yuania (noin 28,6 miljardia euroa) ja henkilöstöä on noin 180 000.

Suningin pääliiketoiminta on vähittäiskauppa yhdistettynä kiinteistötoimintaan ja palveluihin. Yrityksellä on yli 1 700 myymälää yli 700 kaupungissa Manner-Kiinassa ja muualla Aasiassa.

Suning.com-verkkokauppa on yksi Kiinan suosituimmista verkkokaupoista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat