Liisan vuosikymmenten tuska: Viiltävä kipu vei jalatkin alta

Maatalossa kasvanut Liisa tottui tekemään raskaita töitä pienestä pitäen. 15-vuotiaana nuoren naisen elämä sai kerrasta uuden suunnan.

− Osallistuin metsänistutukseen, kun selkäni laukesi yllättäen. Minulla todettiin kahden selkänikaman yhteen kasvaminen. Siitä voi tulla kipuja tai sitten ei. Minulla kävi huono tuuri, sillä kipu oli niin kova, etten pystynyt edes istumaan. Siitä kesästä en muista mitään, Liisa kertoo.

Raskaan kipujakson varrella Liisan vaivaan löytyi sattumalta toimiva kotikonsti. Kun häntä nosti tietyllä tavalla kainaloiden alta, nikama kääntyi takaisin paikalleen.

"Kainalotempun" ja tulehduskipulääkityksen avulla Liisa sai ajoittain kipeytyvän selän pysymään aisoissa. Hän toimi viiden vuoden ajan haaveammatissaan autonkuljettajana sekä ajoi myös rekkaa.

− Lääkärini kertoi, etten voisi jatkaa autokuskin hommia loputtomiin. Selkäni ei kestänyt rasitusta. Aloitin jatko-opiskelut, ja kuljetusinsinööriopintojen jälkeen päädyin vielä Englantiin. Siellä selkä alkoi kipeytyä pikku hiljaa yhä enemmän.

Kipulääkkeet pahensivat tilannetta

Liisa palasi Suomeen vuonna 1998. Selkä oli täysin romuna, eikä vanha niksautuskonsti enää auttanut. Liisa ei pystynyt kivun vuoksi tekemään enää juuri mitään itse.

− Mies auttoi vetämään sukat jalkaan ja nosteli minulle tavaroita. Oma kykenemättömyys tuntui kauhealta.

Englannissa Liisa alkoi käyttää jälleen tulehduskipulääkkeitä. Ne vetivät vatsan sekaisin. Oireiden pahetessa mikään ei tahtonut lopulta pysyä sisällä.

Kun Liisa hakeutui Suomessa lääkäriin, tämä hoiti ainoastaan vatsaoireita. Kun oksentaminen paheni, Liisa palasi vastaanotolle ja sai uuden vatsansuojakuurin.

− Pääsin röntgenkuviin, mutta niistä ei löytynyt mitään. Sain myös lähetteen fysioterapiaan. Kun terapeutti kiristi tukivyötä ristiselkäni ympärille, minulta menivät jalat alta. Hän ymmärsi, että jotain on pahasti pielessä.

Taistelun myötä leikkaukseen

Liisan vatsaoireiden ja kipulääkkeen yhteys paljastui lopulta toisen lääkärin vastaanotolla. Lääkitys vaihtui välittömästi. Liisa onnistui pitkän väännön päätteeksi saamaan lähetteen fysiatrille.

Liisan selässä oli todettu pullistuma, mutta vasta magneetikuvista näki, että hermo oli täysin jumissa. Liisa väänsi kättä vastahakoisen fysiatrin kanssa ja pääsi lopulta heinäkuussa 1999 leikkaukseen.

− Kolme leikkauksen jälkeistä kuukautta olivat kivuttomia, mutta sitten kipu palasi. Haavaan kasvoi arpikudos ja väliin ilmestyi uusi pullistuma. Jouduin vuoden 2000 maaliskuussa uuteen operaatioon.

Toisen leikkauksen jälkeen Liisalle iski voimakas päänsärky. Se esti lopulta uhkaavan leikkauskierteen.

− Sain kortisonipiikin suoraan leikkausalueeseen. Asiaa ei tiedetty vielä tuolloin, mutta toimenpide esti uuden arpikudoksen kasvun. Ajattelin ensimmäistä kertaa, että kyllä tästä vielä toivutaan.

Leikannut lääkäri ei ollut yhtä toiveikas. Hän totesi Liisalle, ettei tämä tulisi pääsemään koskaan hermokivuista eroon.

Elämää kivun kanssa

Viimeisestä leikkauksesta on kulunut nyt 12 vuotta. Liisa luokittelee itsensä krooniseksi kipupotilaaksi. Kipua ei pysty hyväksymään, mutta sitä voi helpottaa.

− Sain neurostimulaattorin vuoden 2000 lopussa. Se taltuttaa hermokivun. Mutta jalan rauhoittuessa ristiselkäkipu tulee esille. Jos taas stimulaattorin sammuttaa, puolen tunnin kuluttua jalkaan sattuu niin paljon, että selkäkipu unohtuu.

− Kun kipu äityy sietämättömäksi, joudun hakeutumaan kipupiikille. Onneksi asia hoituu omassa terveyskeskuksessa, Liisa kuvaa nykytilannettaan.

Vaikka kipu on koko ajan voimistunut ja asettaa elämään rajoituksia, se ei estä elämästä. Muutama vuosi sitten kipu paheni ja Liisa joutui käyttämään jatkuvasti pyörätuolia. Lääkitysmuutoksen ja kuntoutuksen avulla hän pystyy liikkumaan kävelykepin avulla.

− Olen miettinyt, että osaisinko elää enää täysin kivutonta elämää. En ehkä osaisi nauttia siitä. Odottaisin vain, että milloin kipu alkaa uudestaan.

Liisa luovii eteenpäin sitkeällä asenteella sekä puolison ja läheisten avulla. Tärkeä kanava on myös Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmä, eikä huumoriakaan pidä unohtaa.

− Sitä kompuroi jatkuvasti milloin missäkin. Huumori on väylä selvitä, on osattava nauraa itselleen, Liisa painottaa.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Suomen Kipu ry

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.