Parkinsonin tauti on muuttanut Liisa Alasalmen elämän, mutta Liisalle sairaus ei kuitenkaan ole koko elämä. Minussa on paljon muutakin kuin tämä Parkinson, hän sanoo.
Kuusitoista vuotta sitten Liisa Alasalmi huomasi vasemman peukalonsa alkaneen vapista. Liisa hakeutui terveyskeskukseen, mutta kokeissa ei huomattu mitään erityistä.
Vapina kuitenkin jatkui, ja puolen vuoden kuluttua Liisa päätti mennä yksityislääkärin juttusille. Lääkäri totesi heti, että kyse oli Parkinsonin taudista.
– Silloin en tiennyt koko sairaudesta mitään. Mietin kuinka kauan elän, miten perhe sairauteen suhtautuu ja kuinka kauan selviydyn itsenäisesti. Ne olivat kysymyksiä, joihin vain aika toi vastaukset.
Maatalon emännälle diagnoosi tiesi suuria muutoksia elämään.
– Siinä vaiheessa asiat piti miettiä uudelleen, ja päätimme lopettaa lypsykarjan pitämisen.
Neurologi suositteli Liisalle eläkkeelle jäämistä, mutta se oli vaikeaa. Vasta kolmannella kerralla Liisa suostui ehdotukseen.
Kaikki tunteet pitää tuntea
Liisa päätti antaa itselleen luvan käydä kaikki sairauden aiheuttamat tunteet läpi. Oli aika surra ja vihata, pelätä ja hävetä ja loppujen lopuksi aika hyväksyä asia. Liisa uskoo päässeensä sinuiksi sairautensa kanssa juuri siksi, ettei hän jättänyt tunteitaan käsittelemättä.
